Tällaisia suuria pyöreitä kaivantoja alueella moniakin.Opaskirjasta sain sellaisen käsityksen että ovat kuoppia uhrien jäännöksille. Alttarialuehan näiden lähellä. Opaskirja kertoo että suurin osa mitä on jäljellä Knossóksesta on ns, uuden palatsin raunioita. Ensimmäinen palatsi on rakennettu n.2000 v-eKr, ja se tuhoutui maanjäristyksessä.n, vuonna 1700eKr.
Sata vuotta myöhemmin, jolloin minolaiskulttuuri eli kukoistuskauttaan, Knossós rakennettiin uudelleen.
Näiden reikien arvoitusta en tiedä, saattaisivat olla vaikka syvennyksiä eukalyptyspylväille. Pylväät asetettiin puun tyvipuoli ylöspäin etteivät juurru, näin opas kertoi.
Nämä onkalot toimivat palatsin ns valokaivoina, joita pitkin päivänvalo siivilöityi alempiin kerroksiin. Nerokasta!
Tässä taas kurkistusta viemärikaivoon, en oikein tätäkään ymmärrä, mutta sanottiin että tehokkaasti oli viemäröinti rakennettu. Putkisto supistui loppupäätä kohden joten paineistus toimi. Taisi toimia paremmin kuin nyky viemäröinti. Olipahan opettelun paikka turisteille laittaa pyyhepaperit asioinnin jälkeen roskapönttöön ettei hotellien viemärit tukehdu. No, maassa maan tavalla.
Kunnostettuja freskoja Knossóksesta.Egyptiläisvaikutteisia sivukuvia uljaista jalosukuisista nuorukaisista.
Taustalla suuri häränsarvisymboli. Minolaise tpalvoivat härkää, joka esiintyy suurin piirtein kaikkialla, freskoista maljakoihin. Härällä on erittäin suuri merkitys minolaisessa mytologiassa. Kuvan etualassa taas näitä mahtavia pithoi ruukkuja.
Siinä palatsinalueen varastokäytävää suurine saviruukkuineen.
Tässä kuninkaan valtaistuinsali, jossa kiviset penkit kahta puolta valtaistuinta. Oppaamme kertoi ihmettelyymme istuimen vaatimatonta kokoa, että sen ajan ihmiset 130-150 cm mittaisia.
Muistaakseni nämä portaat veivät kulttipaikalle
Tässä taas esillä kulkuekäytävää.
Tämä kuva kertoo minolaisajan ajanvietteestä, kuuluisista härkähyppelyistä.
Tämä kuva ei varsinainen palatsikuva, Knossóksen härkähyppelykuva on Iraklionin museossa.
Puutarhahattu, salaisuustyö
5 päivää sitten
Hienoja kultuurisia paikkoja,joissakin on tullut käytyä,mutta ainahan niitä vuosien varrella tulee uusia<3
VastaaPoistaSaviruukut ovat niin hienoja.
VastaaPoistaNiitä tehtiin ennen paljon.
Kiitos taas tästä kuvamatkasta ja kerronnasta.
Kiitos että pysytte vielä matkassa mukana. Joitain kuvasarjoja vielä tulossa, sitten arkiinnuttava.Helpompi itsellekin sisäistää näin kertauksen kautta.
VastaaPoistaKiitos taas !
VastaaPoistaKiitos taas tästä upeasta matkailukierroksesta.
VastaaPoistaKiitos Ritvau ja Eila!
VastaaPoistaVarmaan teille monelle tuttujakin nämä kuvat jotka minulle uusia kokemuksia, mutta hyvähän on kertailla matkakokemuksia,itsekunkin.
Hyviä päiviä teille!
Kiitos matkasta maailmalla.
VastaaPoistaKyllä on paljon katsottavaa.
En kerralla pysty sisäistää.
Tuo yksi portti olis maalausaiheena
nyt kiehtova. Niin ja kyllä maisematkin.
Niin nämä kivet myös kiehtovia.
Hyvää Syksyn jatkoa! Martta