Pikkuinen Sinikka.

 Viimein uskalsin laittaa"pääni pantiksi", siis keramiikkauuniini polttoa varten. Jännäsin aikalailla että poksahtaneeko puhki, mutta yllätys, yllätys, ei tullut aivot pihalle. Asteita oli 1150, ja hitaasti nostatin niitä. Kaikki minulla niin opettelua vielä että siksi jännitysmomenttia riittää.
Pikku itku siinä olisi päässyt jos pää olisi puhki mennyt, niin kauan pikkuisen poskia silottelin.
Aiemminhan jo kerroin että tämä kuva on otettu silloin kun minut 3.vuotiaana adoptoitiin, Sen tähden muovailuvaiheessakin tunnetta paljon mukana.
Hyvä että savi vielä vaaleni poltossa, en mitään lasitetta tähän laita, taitamatonhan noiden lasitteidenkin kanssa, siihenkin kurssitusta kaipaisin.
Kaiketikin hyvä mieli kun muovailuni poltossa pysyneet ehyinä, se antaa uskallusta jatkaa harrastusta.

Ensimmäisiä pienoisveistoksiani.

 Tässä ensimmäinen kasvotyöskentely, mallistamme Erjasta.
Minulle suuri kynnys tämä ihmisen anatomia.Sanonutkin että synnyttäminenkin ollut helpompaa. Ope kyllä lohdutti että tämähän kummasti muistuttaa ihmistä.

 Tätä savea oli mukava muovata. Siinä Erjamme tukevassa istunnossa.
Kampausta hiukan muunsin naisellisemmaksi,kasvokuvaa mieheksi luulivat.

 Jaa, mikäs olikaan tämän mallin nimi, en nyt muista. Letin lisäsin tukemaan kaulakohtaa. Siinä usein heikko kohta kun oltava ontto polttoa varten.

 Tässä tämä esikoispoikamme. Omassa uunissani poltin ja yllätys, yllätys, hyvin onnistui. Muutoin muodossa korjattavaa. Huomasin yhden harmittavan virheen jota en edes viitsi mainita. Hätäily taas kostautui,, mutta, oppia ikä kaikki. Teen uuden version.