Uusi kotimme.

Tässähän tämä meidän uusi kotimme sankkojen lumivallien keskellä,niinkuin muidenkin kodit tänä talvena.

Reilu viikko on nyt uudessa osoitteessa tavaroita etsiskelty.

Tosi mielenkiintoista odotella että mistä viimein löytyy etsimämme.

Tuntuu muistikeskuskin silleen tukossa olevan ettei tätänykyä edes tallenna mitään.

Odotettava vain että esineet eteen tulee aikanaan.

Pari kamaria tapetoitiin ukulin kanssa ja se homma sellainen parisuhdemittari.

Kummasti kesti,,,kyllähän noottia tuli, mutta vastasin niihin ja taas edespäin.

Tällaiset ikääntyneet amatöörit kun asialla niin ei ihme että työtä teettää.

Vanhan tapetin irroitus isompi urakka varsinaista tapetointia.

Onhan tämä elo ja olo,sanoisinko,-fantastista.Tilaa ja valoa, valoa entisessäkin kodissa, mutta tilaa ei tälleen.

Pihalla lämmin ulkovarasto autokatoksen ohessa johon saan sulatusuunini ja lasitöitten tekoon.

Nyt kuitenkin yritettävä kotia kondikseen pikkuhiljaa.

Virta "durasellissani" kuitenkin hiipumassa etten illoin jaksa kuin istua takkatulen ääressä ja rentoutuen nauttia hetkestä.

Ennen muuttoa minulla olikin se uneton ajanjakso joka nyt vaatii veronsa.

Oikein hyvä päästä ihmisten aikatauluun vuorokausirytmissä.

Siellähän se on tuulenpesäkranssini uuden kodin ovessa toivottamassa teidät tervetulleiksi kuten aiemmin lupailin.

Kevään keritessä kertoilen Etelärinteen elämästä enempi.

Tuulenpesäkranssi.

Tämän kuusenlatvuksen tuulenpesästä muotoillun ovikranssin vien uuden kotimme oveen tervetulotoivottamaan tulijat.

Kranssini silleen helppotyöstetty,ettei puun latvaan tarvinnut kiivetä,vaan kuusi oli lepoasennossa ja neulasensa jo pudottanut.

Tässäkin jotain luonnollista, karhean kaunista, minun mieleistä.

Tuulenpesätaidetta.

Tässä luonnon taideteos muuttokuormaan mahduttavaksi.

Joku risutuppuraksi aliarvioi,mutta minulle "perhekalleus".

Jo edellisessä muuttokuormassamme hellien kuljetin.

Kas, kun erityistä vaivannäköä tämän luomuksen suhteen.

Piti itse kiivetä koivuun tuulenpesää hakemaan ja arvaatte ettei yksinkertainen temppu meikämummelilta.

Olin toki viistoista vuotta ketterämpi ja kevyempikin, silti oma taiturointinsa ottaa omistukseen nämä oksat.

Niin ovat oksat rapisevan kuivia kun olen föönillä moniaasti pölypyyhkinyt,

joten kunnioitusta tuntien Luojan taideteos muuttokuormattava.

Laatikkomeressä.

Meillä meneillään majanmuutto.

Mielessäni laskin tämän muuttamisen olevan viides.

Lapsuuskodista kolmevuotiaana adoption myötä sain toisen lapsuuskodin.Sieltä nuorella iällä miehelään miniäksi, ja reilun kymmenkunta vuotta yhteiselossa appivanhempieni kanssa, kunnes rakennettiin uusi paritalo, jossa toisen päädyn asukkaina me ja toisessa mieheni vanhemmat.

Appivanhemmat muuttivat kirkolle ja vanhin poikamme perheineen muutti mummun ja vaarin tiloihin.

Maatilan sukupolvenvaihdoksen jälkeen muutimme tähän nykykotiin,rivitaloon kirkonkylällä.Poikamme perhe purki paritalon väliseinän ja alkoivat asustaa molempia.

Aivan tästä likistöltä nyt ostimme omakotitalon johon meillä viikon kuluttua meininki muuttaa.

Monenlaisia, ajatuksia antavaa ja aikaa vievää on inventoida tätä "maallista mammonaa".

Kätteni kautta monet muistot palautui elävänä mieleen. Itkua ja naurua vuoroin kun lasten ja lastenlasten piirustamia äitien, ja isänpäiväkorttejakin luin. Voi, ne on niin aitoja ja ihania.

Omat lapsuus ja nuoruusaikani äidilleni kirjoittamat kirjeet jotka äidin poismenon jälkeen minulle palautettiin, niitäkin lukien mieleen palautui monia jo poispyyhkityneitä muistoja.

Tulipa siinä esille muistosanoja joita läheisteni hautajaisiin olin kirjoittanut.

Elämän katoavaisuus konkretisoitui kyyneliin ja kaipaukseen. Siinä pakkaaminenkin hetkelsi herpaantui, ja jotenkin syyllinen olo tuli kun tällä iällä vielä uutta kotia suunnitellaan.

Kuitenkin mielessä sekin että eihän meistä kukaan edes huomistansa tiedä. Tokihan tämän tiedän ja tajuan, "ihminen päättää, Jumala säätää."

Ylläolevista kuvista huomaat että eläminen osiltansa laatikoissa. Paljon on vielä pakattavaa.

Nuorena saattoi olla pulaa jostain tarpeellisestakin, tällä iällä enempi runsauden pulaa.

On hurjan paljon kaikenlaista "joutavaa" kuten isäntä analysoi, mutta se joutavahan juuri minun askarruksiini tarpeellista.

Onneksi vielä pimeäaikaakin että kaikki lasin sirpaleeni kehtaan uuden kodin pihavarastoon viedä. Onhan oltava materiaalia sulatushommia varten kun nyt uunillekin paikka. Ihana asia.

Suuri toive ja pyyntö Taivaan Isälle, että saisimme vielä puolisoina yhteisiä virkeysvuosia.

Nekin Jumala säätää....

Viiden pisteen vihje.

Annan kuva-arvoitukseeni viiden, taitaapa olla peräti kymmenen pisteen vihjeen.

Nyt jo helppo arvuuttaa, mikä piilosta pilkistää.

Lunta tulvillaan.

"Lunta tulvillaan"..saapi lauleskella jo pihalla pyöriessä.

Tässä kelopuuni pehmoisessa peitteessä. Kuva-arvoituksena kysynkin sinulta, mitähän mahtaa lumipesä piilossaan pitää?

Helmineuletta helmikuussa.

Helmineuleen neulonta jatkuu helmikuussakin.

Kirpparilta löysin näitä karkkivärisiä puuvillalankoja joista yhäti rättejä kudoskelen.

Iltaistunnon rättisulkeisissa sepustin tällaisen Rättiriimin.

"Hyvin pyyhkii" rätti tämä

jalostettu lankajämä

ekorätiks valmistui.

Monen monta käyttökertaa,

eipä tälle vedä vertaa

kertakäyttöpyyhkimet.

Konepesuun sen voit laittaa,

lämpöastein pöpöt taittaa

ja-ei-kun-"Hyvin pyyhkimään"

Helmat paukkuen helmikuulle.

Näin vauhdikkaasti vaihtuu talvinen kuukausi Inge Löökin iloisilla mummeleilla.

Ovat oivallisia talviurheilijoita.Viime kuussa harrastivat sauva-kelkkailua,tämän kuukauden laji, luistin-purjehdus.

Eipä pysy meikämummeli heidän vauhdissaan, penkkiurheilu ja vesikävely/juoksu/jumppa ne minun kuntoilulajejani.

Inge Löökin mummeleiden talviurheilusta puheenollen ,mainittava se iloinen tosiasia että Kälviällä saatiin eilen pidettyä paljon puuhaa vaatinut maakuntaviesti. Loppiaisen tietämissä pakkanen paukutti siinä määrin että koitos oli peruttava. Nyt onnisti.

Arvoitus on taas alkava kuukausi, meidän elämässämme kuitenkin suuri muutos edessä kun uuteen kotiin muutamme...