Joulunsanomaa!

"Toi yöllä paimenille, sanoman enkeli. Ja iloks ihmisille, näin heille ilmoitti: Jo syntyi Kristus Herranne, Vapahtajanne , turvanne. Nyt joulujuhlana"!

Aiemmin maalaamani enkeli saa näillä jouluvirren 25, toisella säkeellä teitä blogiystävät joulutervehtiä.
Siunattu Joulunaika ja Onnellinen Uusi Vuosi!

Perinneruokaa Käläviältä.

Äskettäin yllätystonttu piipahti ovenrakosessa tuoden kiitokseksi Kälviän Martoille kuvittamani perinneruokavihkosen.
Sain keväällä jo haasteen asian tiimoilta, vaan en ottanut sitä tosissani vastaan.
Sitten ystävä-Martta vain ilmoitti että kuvat tulisi olla valmiina seuraavalla viikolla, vihkonen viedään painoon.
Jopa tuli tupenrapinat, pensselöidä pikavauhdilla kuvakirjoa vihkoseen.
Aivan tyytväisiä Martat oli, koska korttejakin painattivat joissa resepti takana.
Hienoahan se, että tallennetaan perinteitä ruokakulttuuristakin tänä einesteollisena aikana.
Tässä perinteiset pitoperunat, Kälviäläisissä hautajaisissa yleiset.

Käläviläiset jääränpääryt.
1kg Naudanlihaa
0,5kg Lampaanlihaa
Ydinluuta
3kg Perunoita
Suolaa
Voita

1.Liha maustetaan suolalla ja paistetaan uunissa kypsäksi. Lihojen paistoliemi siivilöidään ja otetaan talteen .Kypsät, jäähtyneet lihat paloitellaan noin 2x2cm kuutioiksi.
2.Ydinluu laitetaan kylmään veteen ja keitetään 1-2 tuntia.Valmis liemi siivilöidään.
3.Perunat paloitellaan ja keitetään kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
4.Ydinluusta keitetty lihaliemi yhdistetään lihojen paistoliemeen ja kuutioidut lihat kuumennetaan huolellisesti liemessä ja lisätään voinokare.
5.Lihat ja perunat yhdistetään "kerroksittain"tarjoiluastiaan.

Monen muunkin suulla sanon että on maukkaat jääränpääryt. Ulkopaikkakuntalaisetkin kiittelee perinteisiä hautajaisruokia.
Yleensä tarjolla jääränpääryjen lisäksi, maito ja kalja. Leipä, juusto ja suolakurkku.
Jälkiruokana uunissa paistettu riisipuuro ja rusinasoppa.

Minkkiverkon uusiokäyttöä.

Ylläoleva lieriölamppu kietaistu minkkiverkosta ja uitettu pellavapaperimassassa. Valoina sisällä normaalikirkkaat tuikkujouluvalot.
Kuvat ilta ja päivävalolla otettuna.

Tämän seinälampukan valot kirkas ledi. Kauppoja kiertelin ja normikirkkaat kaikki vohkittu. En jaksanut räntäsateessa koko kaupunkia kierrellä vaan luovutin ja tyytyminen tähän.

Verkkosydämiä ja kukkasia dipattuna paperimassaan. Tulipahan kova mustavalko kontrasti kun tummalla pöydällä kukkaset kuvasin.
Alaosan akvarellattu kukkanauha keittiön ikkunapalkkiin piristykseksi kaamoskukkijoina, ainakin siksi ajaksi kun Saintpauliat talviuntansa nukkuu.

Pehmyt paketteihin.

Välipalaksi villaistakin. Muutamat lankajämät jalostettu lämmikkeiksi, varpaiden, sormien ja kaulan. Nämä televisiomalleja, simppelin yksinkertaisia , sivusilmin seurata telkkuohjelmia. Yhtälailla lämmittävät vaikka ei kimuranttimallinteella tehtyjä.
Ulkotöissä ahkeroivia miehiä mukava muistaa vuosittain uudella sukkaparilla, ja iloita että tarpeeseen tulevat.
Paketoinnin oheen kääräisen lämpimiä ajatuksia.

Kransseja.

Ehdin hankkia kassillisen Kodin Terrasta näitä juurikransseja pohjiksi tekemiini kuparilankakrannseihin.
Ei toiminut tarkoitukseen. Tuikkuvalot hukkui umpinaiseen pohjaan.
Vaan ei hätiä mitiä, käytän toisin. Sisalnarusta vain ketjusilmukkaa ja kierrokset ympäriinsä, kaarnatähti keskelle niin yksinkertaisen kaunista, mielestäni. Viisi tällaista versiota joulukukkasten asemesta annettavaksi.

Tässä sitten työläs valokranssi. Minulla monta kelaa kuparilankaa ja jotenkin jalostettava jemmauksiaan.
Puikkokudoin ja virkkasin tuosta, näppeihin ottaa kumpikin. Nivelrikkosormet valitti vaikka tulitikkulastoitukset tein etusormen kärkiniveliin ja jännetuppitulehduskin jarrutti urakointia. No, kiristysside käsivarteen auttoi.
Kolme kranssia sain aikaiseksi, minkkiverkkoa noissa pohjana. Itselle teen joulun jälkeen.

"Tytteli".

Siinä se nyt on mummelin "ensisynnytys" kuvanveistossa...
Huh, huh, olipa urakka, syyslukukauden kesti raskaus ja synnytyskin niin jännittävää että pikanitrot mukana varmuuden vuoksi.
Suht/koht tyytyväinen olen esikoiseen veistourakassa. Nyt kun kriittisesti tiirailee niin joitain alueita tekisin toisin, vaan silleen hyväksyn, meikä kun ei edes osaa ihmistä piirtää.
Psoriaasis ihottumaa tyttelillä paikoin, mutta opettajamme sanoi että kuuluu asiaan sementtivalussa pintaepätasaisuudet,ei kuulemma häiritse kuin minua.
Erittäin mielenkiintoinen ja aikaa vievää operaatio ollut tämä tyttelin synnytys.
Ilo ollut seurata tekijöiden työskentelyä, isoja patsaita työn alla heillä. Tällä minun synnyttämällä tyttelillä korkeutta 45 cm, painoa reilusti pituuteen nähden (kuten äidilläänkin).
Olkoon tyttönen talviajan sisätiloissa, eihän alastomana hirveä pakkaseen viedä, kesällä katsellaan pihalta paikka.

Kukkia ja tupsukoita

Keränloppuja keräsin pieneen pipoon ja lapasiin, joihin punaiset nappikukkaset kirjoin. Tupsukka kravatti lisukkeeksi settiin.
Toivottavasti lahjan saaja piristyy punavalkoneuleista.

Roskispussukka.

Edellisestä pyörylämatosta jäi kerä pinkkiä kudetta ja kokeilin summnmutikassa että riittäneekö jonkinmoiseen pussukkaan. Riitti nipin,napin roskispeitteeksi. Saapi pyörylämaton saaja tämänkin kammarinsa nurkkaan. Pussukan sisuksiin ujutin sinisen vuovisangon josta jolleka tein väkivaltaa irroittamalla sitkeän sangan.
Pikakoukuttu juttu, jälkikin sen näyttää, mutta kun piti saada matkaan mukaan Nokialle.
Huomenissa uusia askarruksia...

Pyörylöitä prinsessahuoneen lattilalle.

Syyskuulla, vihdoin viimein tyhjäsin kutomahuoneen ex kodistamme. Jemmasin trikookuteita itselleni vaikka suuren osan veinkin tuttavalle. Nytten jo jättäisin enempi itselleni virkkausmattoja varten.
Näistä punasävyistä koukkusin pirteän mattopalan nuoren neidon huoneeseen. 1,5 x 1 m on pyörylärypäksellä kokoa, painoa pieneen kokoon kuitenkin kertyi riittämiin.
Kipukäteni ei anna kutomapuilla kutoa ja jännetuppituen ja nivelrikkosormilastoituksen jo tarvitsin tätäkin työstäessäni. Mukavahan tätä oli virkkailla kun joutuisaan edistyi.
Virkkausideaa on odottamassa, mutta ensin muut keskenerät valmistettava pukin pussiin paketoitavaksi.

Joulukuu.

Tällä Gunvor Sarelin-Sjöblomin kollaasilla, Punainen joulu, jatkan jo alkanutta joulukuuta.
Paikallaan tämä punakirjava teos tähän sateiseen harmauteen.
Enimmäkseen lämpöasteissa tämä alkutalvi vietetty,muutama aamupakkanen ja kuuraliukkaus poikkeuksena.
Ollut todellakin kaamosta kerrakseen, johon kaivataan jouluvaloa.

Marraskuussa marras maassa.

Vihdoin meillä talven tulon tuntu.
Kävely ja autoilu hillitysti hidastettava. Auton ja kenkienkin kitkat muistuttaa maltillisuudesta liikkumisessa, nastat kummassakin kelvollisemmat.
Ei parane kiirehtiä toisella jos ei toisellakaan kulkemisella. Joustoa ei tunnu enää löytyvän horjahduksissa jalan kulkiessa ja autoilussa jarrutusmatkat pidemmät kesäkeliä.
Kieli keskellä suuta taas liikenteeseen lähden.
Heipat teille ja pysytään pystyssä!

Valoa kaamokseen.

Vuosia,vuosia sitten näin tuttavallani tällaisen lampun .Sillä oli minuun maaginen vaikutus ja sanoin itselleni, tahtoo tuollaisen.
Nyt kaappikaivauksien inventaariosiivoissa löysin tämän sielun lepuuttajan.
Tämän ,pimeääkin pimeämmän kaamoksen keskelle kaikkinaiset valot paikallaan.
Katsellessani hiljalleen vaihtuvia värivaloja ajatukset ajautuu aikamatkalle Lapin revontuliretkelle.
Viime aikojen hektinen haipakka häipyy ja tilalle tulee levollisuus.
Onhan lääkitsevä lamppu!
Siunattua adventin aikaa ystävät!

Liekö enneunta?

Toissaöiset terveiset teille!
Ajatuksiani askarruttanut toissaöinen uneni. Kuinka voikaan päivittäiset asiat ja ajatukset kietoutua juonikkaaseen uneen. Ollut tuolla "taiderintamalla" haipakkaa viime aikoina. Tullut otettua kykyjäni suurempia haasteita.
Suunnitelmissa joulukuulle Ritva-ystävän kanssa yhteinen akvarellinäyttely Sievin Taidelaariin, joka kuitenkin siirtyi yhteensattumien vuoksi ensi kevään huhtikulle. Sinänsä suuri huojennus, jospa paremmin aikaa valmistautua.
Työväenopiston kuvanveistokurssille tuli mentyä ja se väliin huimaa, meikäläinen, joka ei muotokuvaa edes osaa piirtää, aloittaa kuvanveiston.
Aivan liian monivaiheinen prosessi minun kärsivällisyydelleni. Mutta jos "synnytys" onnistuu, ei pitkää "raskausaikaa" edes muista.
Illalla kuvaveistossa oli muotin aukaisu ja sehän minua niin jännitti että homma heittäytyi unimaailmaan.
Unessani kuvanveistäjät siellä Sievin Taidelaarissa, Ykspihlajan Puuhatalollahan me normaalisti työskentelemme.
Mutta, nyt oltiin Taidelaarissa ja minä kauhistelin että kuinka voi näyttelyä sinne pystyttää kun savea ja kipsijauhoa kaikkialla.
Aloin avata muottia ja se mureni sokeripalan kokoisiin sirpaleisiin .
Harmistuin ja kiukustuin niin että karkasin koko tilanteesta. Nappasin naulakosta takin ja laukun, lähdin livohkaan, pyörsin paniikissa parkkipaikalle. Autoa ei löytynyt mistään, huomasin sellaisen potkukelkkarollaattorin ja kiukkupäässäni sillä lähdin kotia kohti. Aikamoinen potkiminen Sievistä Kälviälle.
Olin jo Kälviän puolella kun uupumus iski, suonen vetokin kiusasi ( valveilla ollen vaivannut viimeaikoina) siinä määrin että ajattelin soittaa apua.
Kaivoin taskusta kännykkää joka tosi outo, paljon isompi omaani. Ihmettelin ja huomasin etteihän takkikaan minun ja laukkukin aivan vieras. Avasin laukun tutkiakseni kenen lie, rahaa siellä oli vanhuuseläkkeen verran ja invakortti.
Säikähtäneenä riisuin takin ja sidoin hihoista kelkan sarviin, käärin helman myttyyn kelkan istuimelle ja piilotin laukun takkikääröön. Kannoin kelkan lähellä olevaan heinälatoon ja jatkoin kävellen kotia kohti.
Noustessani tuossa lähellä olevaa Potan mäkeä, joka valveillakin nousten pikanitron vaatii, tulikin Ystävä taksilla takaa, pysäytti ja ihmetteli touhuani, sitä että jätin hänet vaikka yhteiskyydillä Taidelaariin mentiin. Tiedusteli että miksi ihmeessä kävelen. Kerroin etten löytänyt mistään autoani ja tulin enimmän matkan rollaattorilla jonka sitten piilotin sinne heinälatoon.
Onneksi Ystävä on Ystävä unessakin, sanoi että nyt on sotkut selvitettävä ja viedään se rolla omistajalle ja etsitän porukalla autoani.
Ei vain löydetty sitä rollaattoriakaan kun en muistanut mihin latoon olin sen kätkenyt.
Jatkettiin taksilla Sievin Taidelaariin ja vieressäni veistävä nainen oli ilman laukkua ja takkia.
Pelkäsin että taitaa tulla aikamoiset torut, mutta kurssikaveri katsoi syvälle silmiin vakavana ja sanoi että" huomaan sinun olevan täysin syyntakeeton, mutta hoitoon on ohjattava".
Silloin soi herätyskello, huh, että oli helpotus. Koko seuraavan päivän olin uuvuksissa, olihan se urakka matkata potkurollaattorilla Sievistä Kälviälle.
Monesti valveillakin minulla jo unohdusoireyhtymää, ja monenmoista muistamattomuutta.
Valmistaako uneni tulevaan??

Tampereen Käsityömessut.

Viikonloppu vilahti viihteellä. Perjantai-iltaa piristi pikkujoulu Pasaati ravintolassa Kokkolan kuvataideyhdistyksen porukalla. Nautimme perinteisen jouluaterian, torttukahvit jälkkärinä, joululaulut ja pukinpaketit myös ohjelmassa.
Aikaisin lauantaiaamuna ahtauduttiin kahteen linjuriin Kokkolan Työväenopiston porukalla.
Ilo nähdä niin paljon käsityökiinnostuneita naisia, muutama miehenpuolikin mukana.
Menomatkalla kahvittelimme Jalasjärven Juustoportilla jatkaen siitä matkaa "messuamaan".
Jo oli perillä porukkaa, valtava vaellus kohti Tampereen Pirkkahallia.
Menomatkalla jo lyöttäydyin mieheni serkun vanaveteen. Seurasin häntä kuin hai laivaa. Vähemmässäkin ihmismassassa minä panikoin.
Lahjoin lounaalla tämän turvallisen navigaattorini, toivoen ettei tympäänny peesaamiseeni.
Kun oli kierrelty päällisin puolin A,B,C ja D hallit, selkäni kieltäytyi käveleskelystä.
Niinpä navigaattorini sai hetken mennä omia menojaan, lupasi noutaa minut kierrokselta palattuaan.
Parkkipaikakseni löysinkin Strömsö areenaan. Siinä mukava huilia hetki ja istuen seurata Strömsöläisten syysastelmien tekoa.
Huomasin että jemmastani kaikki tarvittavat tykötarpeet löytyisi, vaan jäänee tältä syksyltä asetelmat,,sitten joskus.
Strömsö aiheita sai kuvata, muulla messualueella kameraboikotti. Oltaiskohan syyllistytty tyylivakauksiin filmatessamme?

Taas on totisesti takunnut tämä blogitus.Monta yritystä sivulle ollut. Kotvan teksti kuvien kera ollut ja pian kuvat karanneet jo julkistetusta osiosta.
Nytkään ei teksti suostu alemman kuvan alle,,olkoon sitten päällä, en jaksa taistella. Taas mentävä johonkin gurukäsittelyyn tämän myllyn kanssa ja itsekin terapian tarpeessa kun menee hermot.
Niin, jo menomatkalla lupasin itselleni että mitään tarvikkeita en sitten hamstraa, minulla askarrusmatskua muillekin myydä.
Mutta, alakuvan aparaatilla tehtiin paperinaruputkiloa ja kuvittelin että tuo voisi pelittää kuparilankakranssin teossa. Ottaa niin vietävästi nivelrikkonäppeihin puikkokudonta ja virkkauskin kuparilangasta.
Olihan siinä työnäytöskin meneillään mutta eihän meikäläinen tynkä mitään nähnyt kun ei kurotusta ihmismuurin ylitse.
Ostokseni sentään sain maksettua jonkun kookkaamman naisihmisen kainalon alta ja ei kun menoksi, navigaattorikin jo siellä kaukana ja kiireesti peesiin.
Kotona avasin härvelipaketin ja kiukustuin, ei suomen sanaa ohjeistuksessa. Itseeni kai enepi petyin, enhän minä lue enkä puhu kielillä.
Taitaako sitten tositaidokkaat tekijät vieraat kieletkin,, todennäköisesti..
Illantullen sitten kotimatkalle lähtö, voi hertsileijaa sitä kansainvaellusta, oli siinä liikekannalla kulkijoita. Linjuriletkaakin kuin rekkaa Venäjän rajanpinnassa.
Ei se nyt aivan hukkareissu ollut, menomatkalla valmistui vasemman käden lapanen ja tulomatkalla oikea.

Liekö minulla menossa joku "juoksuaika" kun viihdettä näin kasautuu, aiempina aikoinahan ei puhettakaan mihinkään syyskauden menoihin. Nyt taitaa tulla tasausta menneeseen.
Vielä tiedossa pippaloita, pikkijoulukeikkaa pukkaa. Pyydettiin naisten pikkujouluun huumorinheittäjäksi. Aiemminkin naisia nauratin mokakokemuksillani, jä tykästyivät kuulemaan että kuinka tomppeli oikein olen. Siinähän ei loukkaa ketää kun itseironiallaan muita viihdyttää.
Kun vielä hupasketsaamalla juhla-aterian tienaa tällainen eläkemummo, niin ei huono.
Moniaasti jo olen kasvoni menettänyt, mitäpä siinä, valahtakoon loputkin. Ei tässä korkealta putoa, jos luudan päältä lattialle, kuten sanonta.
Onneksi tyttären poikakin pikkujoulukeikalle mummun kanssa tulossa, jospa hän laulaen ja musisoiden mummonkin kasvot kohottaa..ja ennenkaikkea viihdyttää joulujuhlijoita.

Tuunattu taulu.

Jopahan on takunnut tämän ammuinen blogittaminen. Ei kulje kuvat ei tiivisty teksti vanhaa polkua ja kun uutta reittiä yrittää niin teksti jotakuinkin järjestyksessä, julkaistessa miten sattuu.
Vai liekä minun "navigaattorini" taas päivittämättä tai muuten sekaisin?
(kurkistin ja taisi onnistua tätä oikopolkuakin pitkin)

Tässä tällainen tuunattu taulu.
Kaivoin komeron kätköistä pussihuputetun vanhan "Rantakivet" akvarellini ja pesin kritiikkisilmälasini tsiikatakseni että mikä siinä työssä mättää.
Pilkoin pienemmäksi ja vein uusiokehystettäväksi, nyt mielestäni toimii paremmin. Kehykset shamppanja/kulta listaa, samaa mitä aiemmassakin työssä. Galleriasivuiltani näet kehyslistan,
www.sinikkaplusisaari.com
Ei tunnu löytyvän kunnon kuvausnurkkaa nykyhuushollistamme, aina heijasteita häiritsevässä määrin. 'Nyt mielestäni onnistuin lasiheijasteet häivyttämään mutta sitten kehyskiiltoa kiusallisesti, joten rajasin raamit pois.
Minulla yksi vika muiden joukossa tuo, että niin spontaani noissä käänteissäni olen. Juoksutan usein puolikosteana työni naapurikehystämöön, kuvitellen kehysten myötä tekeleeni paranevan.
Tokihan paspis, lasi ja kehys hahmottaa kokonaisuutta, mutta myöhemmin havaitut virheet jää korjaamatta kun ei taidokasta kehystystä tule auottua.
Siispä, jäitä hattuun tai huiviin mummelille!
Kriittistä, pitkäjänteistä katselua hyvän aikaa ennen raamitusta. Siinäpä sitä taas opin paikkaa, oi. voi!

Rapautuvia rakennuksia Kreetalta

Pitkästä aikaa kaivoin "sutini" esiin ja muistelin Kreetan matkaa maaseutukierroksen rapautuvien rakennuksien tiimoilta.
Minähän ainainen hätiköijä että heti "uunituoreen" tekeleen tuon esille.
Olisi viisasta jonkin aikaa silmitellä korjausajatellen, mutta taideopethan aina sitä tähdentäneet että akvarelli pitäisi osata lopettaa ajoissa joten siinäpä olkoon.
Kreikka viime ajat ollut esillä tiedotusvälineissä, monenlaisia ajatuksia maan tilanteesta. Kuvanneeko tämä näkymä entistä, vai nykyistä tilaa? Kaunista kivirakentamista minä näin rapautuvissakin rakenteissa, siksipä mieluusti niitä valokuvasin.

"Hörhelöhuiveja".

Taas alkoi joulunalusistunnot puikkoilun merkeissä.
Näitä uutuuslankoja tuli osteltua ja kokeilin onnistuuko huivihomma. Tuon harmaan huivin teon alkusilmukoilla jo poltin päreeni, silmukat tai puikot tippui alinomaa, Vaihdoin bambupuikkoihinkin mutta ei sekään pelittänyt. Niinpä kekkasin virkkuukoukut ja niillä kutoilin. Laitoin koukun toiseen päähän vielä kumitulpasta leikkomani estimet. Sitten alkoi homma hoitua.
Harmaa huivi Tonia lankaa, työohjeen saat Googlesta: how to knit can can. Lanka 100g kerässä ja yksi huivi kerästä tuli.
Toiset huivit Can Can Loopy lankaa. Työohjeen Googlesta osoittella:how to knit loopy. Nämä langat 200 g keriä ja kerästä kaksittain huiveja. Nämä Loopylankaiset huivit puikkoilin, oli erilaista verkkolankaa kuin tuo harvaverkkoinen harmaa.
Kuusi "hörhöhuivia" tein. Jakelen niitä pukin viemisiksi.
Tulipahan istuttua kuin tatti, kun niitä melkein yhtä soittoa tein. Totesinkin että taidan pian juurtua tuoliin tuolla istumalla. En sentään.
On sitä edessä urakointia jos meinaan hankkimani lankavarastot jouluksi jalostaa.

Marraskuu.

Lokakuun loppuviikoilla tepastelin blogissani muistellen Kreetan aurinkorantoja.

Tämä talvinen Sven Svanbäckin grafiikkavedos aloittaa tämän marraskuun.
Meillä ei sentään kuvanlaista, ei, maa viheriöi, ja aurinkoinenkin hymyilee kuuden plusasteen kanssa.
Onhan noita sateita, sumuja aivan riittämiin ollutkin, joten auringon vierailu todellakin tervetullut.
Tokihan maisemat kokisi valaistumisen lumipeitteen myötä. Autoiluun iltapimeällä sateessa oma oppimisensa.
Miksikö nyt autoilun asiaksi otin, siksipä varmaan kun eilen sain ystäväni Focuksen preparoinnista ja maalauksilta.
Ilmassa pientä jännityksen tuntua, nääs, mummelilla kortti katkolla. Jos lähiaikoina naarmutan kulkupeliäni, joudun kävelykerhoon. Ei auttanut edes vetoaminen taiteellisuuteeni, tähän uuteen esille tulleeseen muotoilijankin mahdollisuuteen.
Takaraivooni traumana jäi viimeinen peräpuskurin kolhaisu. Joka kerran kun ajopelilläni peräännyn ,mielessä, kohta kolahtaa.
Armas ukkokultani kehoitti tosin aktivoimaan näköaistia kuuloa enempi. Kuulemma näkeminen olennaisempaa autoilussa.
Eikös vain olekin minulla VIISAS mies?

Puuhailimme viikonloppuna vielä pihatsulla peitellen vesiaiheen ja omppupuut sai pupuverkot.Viimeisiä lehtiä vielä kyyrättiin kompostoriin ja luvattiin talven tulla.
Vaan mitä vielä, uudistetussa perennapenkissä kevätesikko kukkii ja muutkin perennat hyvinvoi.
Alakuvassa lempeästi kukkiva lemmikki tuolta tontinvierustalta "Herran hallusta" lempeästi hymyää ja ilostuttaa vaatimattomalla olemuksellaan.
Muuten, kaiken aikaa kenkkuillut tämä blogittaminen, enkä saanut tekstiä asettumaan lemmikkikuvan alapuolelle.Olkoot siis yläpuolella...
Mukavahan tämä, että talvi lyhenee ainakin täältä alkupäästä, kevät sitten kertoo ajallaan, lyheneekö vai pitkittyykö sieltä päästä.
Kauniita alkutalven kukkijoita teidän toistenkin blogeissa olen ihmetellen ihastellut.
Siispä, kauniisti kukkivaa alkutalvea ystävät!

Meren monet kasvot.

Joka puolella maailman kolkkaa, meri aina niin ihmeellinen. Niin täällä lähirannoilla, kuin kauempanakin.
Tämä autoikkunasta sieppaamani sateenkaari turvallinen muistutus Luojan lupauksesta luotujansa kohtaan. Aiemmin Norjan matkaltamme sain myös mielestäni ihanan sateenkaarikuvan, joka kruunasi koko matkan. Yhäti harmistelen autosta kuvaamisia, mutta eipä mahiksia isommin muuhunkaan. Iloinen olen näistäkin otoksista.

Ylläolevassa mielestäni veden sinivärikerrostumat mielenkiintoisia.Tätä haluan oikein tutkiskella pitempäänkin.

Kyllä tälläkin rannalla kelpaisi tepastella paljain varpain.

Tuolla poukamassa mieluista aurinkovarjojen alla.

Tässä kivikkoisempaa rantaa. Kaunista kaiketikin.

Ylläoleva tuulentuiverrus meidän uimarannaltamme. Eipä ollut isommin asiaa uimasille.Lainelautailijatkin tosissaan yrittävät laudoilleen ,taas tippuakseen kovasta kyydistä aaltojen ajeluun.

Taisi olla tuo aalto joka yllätti meikämummelinkin kastellen napaa myöti...no, mitäpä siitä, vesi lämmintä kuin linnun maito.

Elämysmatkailua kerrassaan ,kun simpukoita ja silokiviä keräsin paljain varpain ihanassa hiekassa kävellen. Se ison aallon yllätyskaste sai seitsentäkymmentä lähestyvän mummelin olon pikkutyttömäiseksi. Onneksi minulla oli mukana oma rantavahti joka vartioi ettei "Sinikka Sinivalas"(Petterin antama uusi lempinimi) huuhtudu aaltojen mukana merille. Niin ihanan lämpöistä oli vesi että mieli teki heittäytyä aalloille.
Tämä rantakokemus oli perin nuorentava. Haaveena joskus saada kokea uudelleen.
Kiitos teille ystävät kun olette jaksaneet matkata mukanani! Jatketaan matkaamme nyt muissa merkeissä! Halit kaikille!

Kivet kertoo.

Vielä muutama ruukkukuva, nämä niin upeita että pakko taltioida. Tuo pelargonairuukku olikin hotellimme sisääntulo nurkkauksessa ja nuo toiset kookkaat ruukut peräisin Knossóksen raunioilta.

Yllä Knossóspalatsiraunioiden symboolisia kivihakkauksia. Kasoiskirves, oliiivipuunlehvä, mm, toisiin kuviin en ehtinyt saada paikalliselta oppaalta valaistusta.

Onhan mielenkiintoista lattialaattaa palatsialueella. Minä, joka hulluna kiviin olisin kyllä tuon keltakuvioisen kainalooni ottanut jos mahdollista.

Ihailtavaa kivimosaiikkia tässäkin.

Tuo syvästi mustunut kivi aikain saatossa tulipalon syvästi kuvioimaa.

Yllä valkoista alabasterikiveä. Kaunista kerrassaan.

Tämän kivisen pienoiskappelin kertoma surullista. Paikalliset asukkaat pystyttävät rakkaansa kuolinpaikalle tällaisen kappelin johon saattavat laittaa valokuvan vainajasta. Muistokynttilöitä näissä polttavat. Aivan liian paljon näitä kapeilla vuoristoteillä näkyi. Liikenteen uhreja siis paljon. Tuossa vierustalla myös oli tosi kaunista kiviaitaa. Taisin poistaa näyttävämmän kuvan aidasta kun kameran muistikortti täyttyi.