Saapuupi syys.

Sisätiloissakin suuntaus syystunnelmiin. Jo ennen ikkunoiden pesua ja syysverhojen vaihtoa, joitan elementtejä syystunnelmaan taioin.

Heikkouteni kaikkina vuodenaikoina kynttilät. Toki eniten niitä kauppojen hyllyillä hiplaan ja ihailen näin syksyn saapuessa. En kuitenkaan sisätiloissa isommin polttele.

Nuo pikkuriikkiset "kivikynttilät" mielestäni niin söpöliinejä tekemässäni kierrätyslasivadissa.

Huomasin että harmaako lie syksyn trendiväri sisustuksessakin, asusteissa ainakin.

Eilisellä sieniretkelläni löysin noita lilahtavia haituvaisia ja pikkuisissa pinkkipulloissani nekin näyttää näteiltä, eikös vain?

Säilyttänevätkö lilansa, aika näyttää..

50-vuotis rippijuhla.

Ajatukset viime viikkoina askaroineet näissä meidän 50-vuotta sitten konfirmoitujen rippilasten juhlassa, jota eilisenä sunnuntaina vietettiin.
Kokoontumisvalmisteluja teimme pienellä tiimillä, jälistäen Eniron ja 118 numerotiedustelun kautta ripariporukkaamme, joka levittäytyneenä laajalle, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Salapoliisina vallan olimme ennekuin selvitettiin tyttöjen uudet sukunimet, kirkonkirjojen rippilista tyttönimillä.
Tänäpäivänähän suhteellisen helppoa hankkia tietoja, niin ettei jäljitys mikään ylivoimainen urakka ollut.
Juhlamme alkoi Jumalanpalveluksella Kälviän kirkossa ja hiljaishetken kunnianosoituksella sankarihaudoilla.
Seurakuntatalolla tutustelimme toisiimme tarjoilun yhteydessä. Iloinen puheensorina siivitti ruoka ja kahvihetken. Tulikohan puhuttua peräti ruoka suussakin....Ei kai sentään.
Rippivirsien jälkeen esittäytyminen ja kuulumisten kertominen pääpiirteittäin, ei sentään koko elämän historiikkia.
Kirjetervehdyksiä heiltä, jotka olivat pitkän matkan, tai muun esteen vuoksi poissa tapaamisjuhlasta.
Porukastamme monia poisnukkuneitakin, poikia tyttöjä enemmän.
Puhuttelevia elämänkohtaloita kuulimme. Päällimmäisenä Jumalan ihmeellinen johdatus ja huolenpito.
Tällaiset etappivuodet, etenkin 50 vuotta, kelauttaa elämänpyörää taaksepäin ja teettää inventaariota.
Omalla polullanikin monenlaiset kasvukivut kulkuani kammenneet.
Tuo rippikouluaika yksi kipeä kausi elämässäni, mutta tänäpäivänä elämä seesteisimmillään.
Omalla elämänpolullani näen ihmeellisen Taivaan Isän huolenpidon ja johdatuksen, Hän on kääntänyt kaiken kipeänkin kokemani hyväksi.
Kai tämä ihmiselo kasvukipua kaikkinensa, jatkuvaa prosessia. Hyvä muistaa kuitenkin että kaikkina päivinämme olemme Taivaan Isän turvallisissa käsissä.
Rippijuhlamme päätteeksi vielä 50-vuotisjuhlakuvaan tälläydyimme, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Ontuvainen omppupuu.

Joka kerta kun nykyisin karautan autolla pihaan, tervehtii tuo "Ontuvainen omppupuu" minua muistuttaen että vajavaisenakin voi olla hyödyllinen.

Jo vuosia aiemmin talvisaikaan olivat puput nakerrelleet omenapuitamme pahasti vaurioittaen. Leikkasin toisen yhtä korkean kuivanneen haaran keväällä pois, ja jäljelle jäänyt kukki loistokkaasti.

Tuollainen etukeno on puu, kuten on emäntänsäkin. Minun runkoa ei puput ole nävertäneet, raskas työ ja kulumat runnoneet varteni etukenoon. Ajatteluttaa vain että olenko lie yhtä hyödyllinen ja sadokas kuin pihapuumme.

Jatkossa tarvitsemme tukitoimia kumpainenkin, niin minä, kuin "Ontuvainen omppupuukin".

Maassa rauha.

Muutamia kuvaotoksiani vielä Raatteen tien tuntumasta.Tämä idyllinen lato kesäkukkien keskellä oli aivan Raatteentien rajanpinnassa. Niin perisuomalaista maalaismaisemaa.

Alemmassa kuvassa Purasjoki virtailee kirkkaana ja soljuvana.

Mikä olikaan veden väri talvisodan lumien sulaessa?

Voimakasta kesäisen luonnon puhuttelu. Saisimmepa pitää maassa rauhan ja ihmisillä hyvän tahdon!

Tähyilyä rajan taa.

Lomaillessamme tuolla itäisen rajan tuntumassa, teimme keikkaa lähimaisemiin.

Nämä naapuritiirailut Onkamojärven rantaharjanteilta.

Taustalla siintää menetetty vanha Sallatunturi.

Mietin, miksikähän koen niin voimakkaasti nämä sotaa muistuttavat asiat. Siksiköhän ,kun äitini kohdussa usein pommisuojiin pakenin.

Lapin sodan aikaan kävin Ruotsin puolella syntymässä. Pohjoista pommitettiin ja poltettiin, kauhukokemuksia kohdussa olevallekin...

Tänäpäivänä aihetta kiitosristiä kätensä!

Vavahduttavaa.

Sallan lomaviikolla ajelimme menomatkalla Raatteen tien, voimakas ja puhutteleva kokemus.

Talvisodan monumentti Avoin syli, vaskikelloineen ja 17..000 kappaleen kivipaasineen kolmen hehtaarin alueella ,nosti palan kurkkuun.

Vaskikellojen soitanta muistutti taistelujen päivistä.

Yhäti itketti sodan mielttömyys. Itketti mietteet miesten ja naisten uhrauksista isänmaan puolesta.

Itketti suuri kiitollisuus, että meillä on vapaa kotimaa, SUOMI.

Alemmassa kuvassa venäläisäiti itkee oman maansa poikia ja miehiä.

Neuvostosotilaiden muistomerkissä ,teksti:

Isänmaan pojille-sureva Venäjä.

Mieletöntä sota kaikkialla- tänäkin päivänä.

Kasvokuvia.

Sallaviikon lomalla teimme patikkaretken Pyhäkuruun Pyhätunturilla.

Oli siellä taas monenmoista ihailtavaa, vaikka ennenkin kuru kierretty.

Puunrungon pahkapää kasvot kenossa taivallustamme tuijottaa ja kivikasvo portaassa puraisuvalmiina, hui sentään!

Tuliaiskukkasia.

Velipojat vaimoineen vieraili "vanhainkodilla", ja näin ihanaisia tuliaiskukkasia toivat tullessaan.

Kuopusveljellä tuomisina tuo seinän väriin sointuva krysanteemi. Enteileehän elokuu jo syksyn saapumista, syyskukkaset siis paikallaan.

Vähän kuopusta vanhempi veljeni oli bongannut Turun saaristosta ihanan mäntykiehkurakoristeen, aivan ihgun!!.

Ennestään meillä jos minkäkinlaista luonnonoikkua, mutta ei todellakaan näin ihanaa.

Jetsulleen synkkasi talon seinäväriin,ei siis uutta ulkoseinän maalausta koristeen vuoksi tarvinne.

Siinäpä seinustalla velipoikien ja vaimojensa tuliaiset muistuttavat mukavasta sukuloinnista.

Elokuun ensimmäistä.

Ingen iloisilla mummeleilla lystinpito jatkuu, nyt puun oksalla ilottelevat.

Niin sitä pitää.

Huumori auttaa arkipäivin ja piristää pyhisinkin.

Edessä taas uusi elokuu, monen monta jo mennyttä minunkin matkallani.

Esikoiseni elokuun poika, seköhän myös mieltymykseni syy tähän kuukauteen.

Elokuu monenlaisen sadon korjuukuu, viljat tuleentuu, marjat kypsyy mättäillä ja pusikoissa, keskikesän voimakas vihreys pehmenee ruskan suntaan ja silmille ihailua riittää.