keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Enkeleitä
maanantai 21. syyskuuta 2009
Donitsiriipukset
Syksy tekee tuloaan ja työtilojen puutteessa uunini pääsee talvilepoon.
Pullonkauloja on katkottu enempi ja vähempi,enimmäkseen enempi.
Niistä eri variaatioin tein riipuksia.
Toivottavasti ne aikanaan jonkun kaulalla koruilee.
Mielessä muhii muitakin riipus ideoita,niistä sitten näkymiä aikanaan.
(Jos mielit donitseja lähemmin tarkastella,klikkaa kuvaa isommaksi)
torstai 3. syyskuuta 2009
Syksyinen metsäretki.
Tervehdys taasen metsäretkeltä,mistäpä muualta!
Kaunis syksyinen sää sai taas metsäläisen minussa innostumaan sieniretkelle.
Niin olen yllytyshullu että vielä saalistusretkelle ystäväni innoittamana lähdin vaikka pakastin täynnänsä.
Tuttaville saaliini annoin, suloisia karvarouskuja,jonkin verran kangasrouskujakin, minullehan jäi sieniseikkailu.
Hirvikärpäset tosin fiiliksen pilaa, minä niitä panikoin,niin ovat inhottavia ötököitä.
Aiemmin jo runoriiminkin syksyisestä metsäretkestä riimittelin.
Marjojen,sienien keskelle,
lähdin mä metsäretkelle,
kuulakkaassa syksysäässä,
hyönteisverkkoinen hattuni päässä.
Nautintohan tämä muuten ois,
hirvikärpäset kun menis pois.
Sammalmatto satoa lykkää,
ja metsäpörriset minusta tykkää.
Ihmettelen,mitä vetovoimaa
minussa lie, kun itikat soimaa,
parvina pörräävät ympärillä,
näilläkin tutuilla kankahilla.
Luuleeko ne että periksi annan,
sienet ja marjat kotihin kannan.
Vielä on jäljellä saalistusviettiä
näköjään,kun alan miettiä.
Kaunis syksyinen sää sai taas metsäläisen minussa innostumaan sieniretkelle.
Niin olen yllytyshullu että vielä saalistusretkelle ystäväni innoittamana lähdin vaikka pakastin täynnänsä.
Tuttaville saaliini annoin, suloisia karvarouskuja,jonkin verran kangasrouskujakin, minullehan jäi sieniseikkailu.
Hirvikärpäset tosin fiiliksen pilaa, minä niitä panikoin,niin ovat inhottavia ötököitä.
Aiemmin jo runoriiminkin syksyisestä metsäretkestä riimittelin.
Marjojen,sienien keskelle,
lähdin mä metsäretkelle,
kuulakkaassa syksysäässä,
hyönteisverkkoinen hattuni päässä.
Nautintohan tämä muuten ois,
hirvikärpäset kun menis pois.
Sammalmatto satoa lykkää,
ja metsäpörriset minusta tykkää.
Ihmettelen,mitä vetovoimaa
minussa lie, kun itikat soimaa,
parvina pörräävät ympärillä,
näilläkin tutuilla kankahilla.
Luuleeko ne että periksi annan,
sienet ja marjat kotihin kannan.
Vielä on jäljellä saalistusviettiä
näköjään,kun alan miettiä.
Vanha karjasuoja
Kotiseutukuvia
Kotiseutukierroksella mielellään oltava kamera mukana,etenkin kun mielenkiitoiset kohteet yllättäin kohdalle ilmaantuu.Tässä Ruotsalon kylältä Karhulahdesta jykevää kivivallia tienvierustalla.
Hyvä hallita autonsa ajettavuus,ettei synny pahaa jälkeä.
Kaivoin siveltimeni vuoden lepotilasta ja näyttelyä varten yritin ikuistaa komeaa kiviaitaa.
Keväistä Kuikkisenojaa.
Näyttely on esillä ja avoinna,Kälviän aluetoimiston (ent.Virastotalo) aulassa
7.-18.9.2009.
Avoinna arkisin klo 9.00-15.00.Ke-to vielä klo 17.00-19.00.
Esillä mielenkiintoisia ja nostalgisia kuvauksia rakkaasta kotiseudusta.
Ylläoleva kuvani maalattu vuosia sitten,lainasin sitä näyttelyyn tuttaviemme seinältä.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Syys saapui
Ohtakarin iltakierros.
Vautsi,mikä karttajäkälän luoma kuvien kirjo kivelikössä!
Ei ihme että pieni tyttäremme aikoinaan hihkaisi,"kyllä olis mummulle pitsituukin malleja".
Lapsihan juuri näkee SUURIN SILMIN Luojan ihmetyöt luonnossa,niillä silmillä meidänkin katseltava ympärillemme,niin saamme jatkuvasti hämmästellä ja kummastella kulkiessamme.
Iltakävelyllä Ohtakarissa
Sunnuntaisen sateen seljettyä suuntasimme mieheni kanssa iltakävelyreitin Ohtakarin mahtaviin maisemiin.Olihan taasen omin ja kameran silmin ihaillen katseltavaa joka puolella.
Vesi väreissään moninainen ja aaltojen silottamilla rantakivillä olisi mieluusti istunut yöhön pimeään,mutta kävelykierrosta jatkettava...
Tilaa:
Kommentit (Atom)


