Suppisseikkailu.

Viikonloppuna sain ukkokultani maaniteltua sieniretkelle tuonne takametsille. Tiedossa ollut suppilovahveropaikka jo aiemminkun vaan arkuus saanut sienetyshimosta yliotteen. Tuolla maisemissa nääs asustelee karhu,vuosia ollut reviirinsä noilla alueilla. Ukuli kerran nähnytkin sen ja käydessään puolukkapaikkaa katastamassa huomioi muurahaispesä tonkimiset ja kantojen myllerrykset.
Nyt kun minulla miehinen "tohti" mukana niin jopa kelpasi kauniina pyhäpäivänä seikkailla.
Mummeli vietiin oikein traktorilla metsän laitaan josta askellusta vielä aikamoisesti.
Muutaman tupposen suppiksia kekkasin heti polun laidasta ja seikkailukaverinihan se paremman paikan myöhemmin äkkäsi.
Puhdistamisen jälkeen tiskilavuaari kukkuroillaan syyssaalista.
Täällä nyt esikoispojan kotia,( meidän ex kotimme) isännöidään ja emännöidään.Poika perheineen kahden viikon Amerikanmatkalla.
Niinpä kuivatin suppikset lämpökeskuksen stokerihuoneessa puimurin seulan päällä. Vuorokaudessa kuivuvat murusteltavaksi.

Litran purkkiin suppissaalis supistui ja kun "karhutohti" näki kuinka vähäiseksi saalis kutistui, sanoi että joutava reissu. Varmaan talvella mieli muuttuu sillä moniaita herkkuhetkiä tiedossa hänelle. Itse joudun hillitä sienisyöntiä, polvikihti siitä pitää huolen. No, ei se syönti pääasia, poimiminen minun pointti.

Kiitos Sirkalle ruusuista!

Kiitos Sirkka ruususista! Suuri kiitos myös vastaaotto-ohjeista!
Meikä-mummeli ei oikein ole osannut vastaanottaa huomioita. Mikäs sen mukavampaa kuin syyssateilla saada ruusukimppu piristämään.
Täällä esikoispojan huushollissa, ex kodissamme ollaan ukulin kanssa isännyyttä pitämässä kun toiset kahden viikon Amerikan matkalla.
Ajattelin yllättää lomaltapalaajat tehdyillä syyssiivoilla.
Iloa Sirkka sinunkin syksyysi!

Sen pituinen se.....

Mieli menneissä muistoissa. Tänään, vihdoin viimein pääsin purkamaan entisestä kutomahuoneestani kangaspuita, joita kaikkiaan kolmet.
Kerrottakoon että käytössä ovat olleet. Pienillä puilla kudoin poppanaa, pyyheliinoja ,kaitaliinoja, hartiahuiveja, kuultokudoksia ja monia muita kevyempiä kudonnaisia.
Isoilla kutomapuilla isomattoja ja käytävämattoja monin, monin kymmenin metrein, verhoja ja mitä kaikkea lie, äkikseltään ei edes muista. Niistä aikaansaannosvuosista niin kauan.
Kymmenkunta vuotta siitä kun ex kodistamme, jota vanhin poikamme nyt isännöi, muutettiin kirkolle.
Mattoloimi jäi yksiin puihin, ja sitä minun piti kutomani. Yritystä tosin on ollut, puoli mattoa sain valmiiksi ja käteni niin kipeytyivät että sai juosta kortisonipistoksia ottamassa, fysikaalista hoitoa sun muuta helpotusta.
Ukkokulta kommentoi että aika monta metriä olisi mattoa irronnut niillä euroilla joita"huusaamiseen" meni.
Sitä kuitenkin kuvittelin että josko loimeni saisin kudottua ettei tarvitsisi kesken katkaista, mutta nyt asiat silleen että kutomiset kangaspuissa kudotut.
Tänään puolisen päivää selvitin "selustaani", pussitin valmiiksi leikatut ja jatketut kudekerät väreittäin kuuteen muovisäkkiin. Ajatus, että vien eräälle kutojalle. Niin monet työtunnit tehty ennenkuin kuteet kerillä, että ei millään raaski polttaa.
Säästeliäänä olin kerännyt vanhoja vaatteita kudeaineeksi, kudontaope kertoi että niistä parhaat perinnematot kudotaan,
Siinä kun traktorikauhaan vaatelaatikoita kanniskelin niin tulipa häpeän puna poskille, että suuria minäkin olen itsestäni luullut, että kaikestako mattometrejä meinasin.
Oi, voi, nyt on reaaliteetit niin että tuleen tuikattava, entiset kuvitelmat.
Historiikkia kaiketi käydä läpi lapsukaistenkin vaatteita ja omia mekkoja,huokaisten että nuokin mahtui päälle silloin ennen, kymmeniä kiloja taaksepäin.

Tämän päivän saldo se että kuteet sain valkattua, huomenissa kolmet kutomatuolit muuttaa majaa. Pienet poppanapuut olleet lainassa, omistaja 93 vuotias ettei aikoihin ole niitä tarvinnut. Leveät mattopuut mieheni sisaren kanssa yhteiset ja sisar nukkui kymmenkunta vuotta sitten pois. Hänen lapsilleen ne toimitamme, tehkööt niiden kanssa mitä haluavat. Kolmannet ovat museotavaraa, taidamme lämmittää takkaa niillä.

Että sen pituinen se,,,,minun mattoloimeni....

Pieni polku...

Yhäti olen ahkeroinut "tietyömaalla". Nyt meneillään ollut kiekkokäytävän teko.
Turkistarhaajapoikani näytti kuormallista minkinpesäkoppireikiä, siis paksuja vanerikiekkoja jotka porataan pesäaukkoon ,ja kyseli että mitäpäs äiteliini noista keksisi.
No, kotiin tullessa jo soitin että tekisin mutkaista tietä näkymättömiin.
Niinpä kuskasin kiekkoja kotiini, uppokyllästin vanerikiekot ja aspeilla naulasin verkkopalapohjiin. Ilmaisia materiaaleja kyllästeainetta lukuunottamatta.
Tuo pieni polku on pihapäädyssä, jonka nimesin "Herran haltuun" osastoksi. Siellä kaikkea luonnonkukkaa, saavat menestyä jos ovat menestyäkseen. Vuorenkilpi ainkin viihtyy ja monet maksaruohot. Pietaryrttiä, kissankäpälää, puna-ailakkia, päivänkakkaraa, ym,ym on "Herran hallussa".
Muutama metri vielä tietyötä, sitten saapi talvi minun puolestani tulla .Aamusella jo oli maa kuurassa.

Kivien kertomaa.

Mielenkiintoisia keräämäni kivet vielä vuosienkin saatossa. En väsy niiden ihailemiseen. Tuhansittain tarinaa niillä olisi kerrottavana jos ihmismieli ymmärtäisi. Tuolla oikeassa yläkulmassa olevaa tyttärenpoika sanoi homehtuneeksi limpuksi. Aivan oikeassa pikkumies, vihertävää jäkäläkasvua jo että täysin homeesta käypi.

Näitä keräämiäni kiviä ihaillessa tekee mieli uudelleen soramontulle oikein evään kera lähteä retkeilemään, hämmystymään ja kummastumaan luonnon ihmeitä. Luojan kädenjälki siitäkin ihmeinen että kahta samanlaista kiveä ei löydy. Ihminen yrittää ylisuuressa, naurettavassa "viisaudessaan" kloonata identtisiä ihmisiä, kannattaisi aloittaa vaikka identtisistä kivistä...

(klikkaa kuva isommaksi että paremmin näet kivikuviot)

Muutama akvarelli kesäkurssilta.

Jotenkin harmittanut kun perennapenkin "juosuhauta"- kuva niin kauan sivulla koljotellut. Sieppasin kuvakokoelmasta kesäisiä kurssitöitäni. Heijasteita tahtoo olla kuvauksessa mukana, etsittävä tositoimin parempaa kuvauskulmaa. Entisessä osoitteessamme oli yksi ainut nurkkaus jossa jotakuinkin sai lasitetun työn kuvattua. Täältä ei tunnu löytyvän lainkaan.
Tämän latoaiheisen kuvan otin vuosi takaperin tehdyllä kesäretkellä. Raatteen tien laidasta tällainen pyhäaamun rauhaa huokuva näkymä tallentui. Koko sota-alueen matkalla itkin, vielä voimakkaammin kun näin kuinka luonto hoitaa ja korjaa taistelujen kipeät jäljet.
Tässä runoriimiä mietteistäni.

Raatteen tiellä, mailla rajan,
näin kukkaniityn, heinävajan.
Puun oksistoissa lauloi lintuparvet,
näin luonto Luojan, korjaa sodan arvet.

Tämän jykevän kivisillan tallensin fb-kuvasta johon ihastuin. Kivirakentaminen minua aina kiinnostanut ja vanhaa taitoa olen muissakin tauluissani tallentanut. Kysyin kuvaajalta luvan maalaamiseen, ja sain.
Jokaiselle työlleni olen riimin laittanut mukaan.

Yli veden vie,
vankka kivitie.
Luvan silta antaa,
raskaan kuorman kantaa.

Syys saapuupi konkrettisesti, nytkin sadellut taukoamatta. Marja ja sienisaaliit tallessa,uusio nurmi vihertää. Luumut ja omenatkin purkitettu tai popsittu muuten vaan. Ruusukvittenien värivaihtoa vielä odottelen. Muutamia keltaisia jo näkyvissä.
Pihapuuhastelut pian puuhailtu, yksi operaatio sentään vielä keskeneräinen, mutta ellei ehdi, jatketaan keväällä.
Ilmoittauduin kuvanveistokurssille ja sieltä tuntuu löytyvän haastetta kerrakseen. Saapi nähdä kuinka käynee. No, en tipu korkealta jos luudan päältä lattialle.

Perennapenkin parannusta.

Kaiken kesää olen "surehtinut" nuutunutta perennapenkkiäni. Vaikka kuinka kastelin ja lannoitin, nuukahtivat paahdepäivinä aivan surkeiksi. Niinpä kauniisti kosiskelin tuota poikakaveriani talkoisiin ,tietäen etten kipeillä käsilläni koko urakkaa saa lapioiduksi.
Kaivuutöissä tarvittiin kyllä kirvestäkin, niin paljon koivujuuria risteili .Ohuimmat leikkelin oksasaksilla. Ei ole ihme vaikka kukkaset ei kukoistaneet, sadesäälläkään ei mullan pinta ollut kuin muutaman sentin kosteaa, syvemmällä kuivaa kuin tuhka.
Pohjalle laitettiin maarakennuskalvoa ja väliseinät eri kukkasorteille, etteivät aivan valtoimenaan leveile. Aika näyttää auttoiko.
Kyllähän perennapehkot ihmetteli kun vajaan viikon köllöttivät pressun päällä, kas kun talkooapu välillä karkaili muihin hommiin.

Viimeinhän kukkapuskat pääsi uusille paikoilleen, minulla vallan piirustukset mihin järjestykseen laitettiin. Samalla syyslannoitteen niille annoin.
Tällä tavalla työn saa riittämään, kun raparperilehtilaatatkin kahteen kertaan upotetaan, me nääs uusittiin nurmikkokin saman tien .Sää vain ei suosinut uusionurmetusta, sateli kyllä niin että valkoapila ja nurmikkosiemen hyvästi iti, mutta mullos jäi jyräämättä .Toivotaan että talvi jyrää.
Kiukustuikohan komea koivikko juurien katkomisesta että paksun lehtipeitteen uudelle nurmen alulle jo heitteli. Oli pakko helläkätisesti haravoida ettei vallan tukehdu peitteeseen. Mielenkiinnolla odotan ensi kevään kasvua, sittenpä näkee kannattiko lapiohommat.