lauantai 24. syyskuuta 2011

Sen pituinen se.....

Mieli menneissä muistoissa. Tänään, vihdoin viimein pääsin purkamaan entisestä kutomahuoneestani kangaspuita, joita kaikkiaan kolmet.
Kerrottakoon että käytössä ovat olleet. Pienillä puilla kudoin poppanaa, pyyheliinoja ,kaitaliinoja, hartiahuiveja, kuultokudoksia ja monia muita kevyempiä kudonnaisia.
Isoilla kutomapuilla isomattoja ja käytävämattoja monin, monin kymmenin metrein, verhoja ja mitä kaikkea lie, äkikseltään ei edes muista. Niistä aikaansaannosvuosista niin kauan.
Kymmenkunta vuotta siitä kun ex kodistamme, jota vanhin poikamme nyt isännöi, muutettiin kirkolle.
Mattoloimi jäi yksiin puihin, ja sitä minun piti kutomani. Yritystä tosin on ollut, puoli mattoa sain valmiiksi ja käteni niin kipeytyivät että sai juosta kortisonipistoksia ottamassa, fysikaalista hoitoa sun muuta helpotusta.
Ukkokulta kommentoi että aika monta metriä olisi mattoa irronnut niillä euroilla joita"huusaamiseen" meni.
Sitä kuitenkin kuvittelin että josko loimeni saisin kudottua ettei tarvitsisi kesken katkaista, mutta nyt asiat silleen että kutomiset kangaspuissa kudotut.
Tänään puolisen päivää selvitin "selustaani", pussitin valmiiksi leikatut ja jatketut kudekerät väreittäin kuuteen muovisäkkiin. Ajatus, että vien eräälle kutojalle. Niin monet työtunnit tehty ennenkuin kuteet kerillä, että ei millään raaski polttaa.
Säästeliäänä olin kerännyt vanhoja vaatteita kudeaineeksi, kudontaope kertoi että niistä parhaat perinnematot kudotaan,
Siinä kun traktorikauhaan vaatelaatikoita kanniskelin niin tulipa häpeän puna poskille, että suuria minäkin olen itsestäni luullut, että kaikestako mattometrejä meinasin.
Oi, voi, nyt on reaaliteetit niin että tuleen tuikattava, entiset kuvitelmat.
Historiikkia kaiketi käydä läpi lapsukaistenkin vaatteita ja omia mekkoja,huokaisten että nuokin mahtui päälle silloin ennen, kymmeniä kiloja taaksepäin.
Tämän päivän saldo se että kuteet sain valkattua, huomenissa kolmet kutomatuolit muuttaa majaa. Pienet poppanapuut olleet lainassa, omistaja 93 vuotias ettei aikoihin ole niitä tarvinnut. Leveät mattopuut mieheni sisaren kanssa yhteiset ja sisar nukkui kymmenkunta vuotta sitten pois. Hänen lapsilleen ne toimitamme, tehkööt niiden kanssa mitä haluavat. Kolmannet ovat museotavaraa, taidamme lämmittää takkaa niillä.
Että sen pituinen se,,,,minun mattoloimeni....

5 kommenttia:

  1. No voi harmi! Vaan kokemuksesta tiedän, ettei pirran paukuttelu ole sitä ihan helpointa ja keveintä työtä! Joskus on kuitenkin pistettävä piste tietyille asioille. Itse en ole kutonut vuosikymmeniin; prinssipuolison ukin tekemät kangaspuut on kai autotallin vintillä - tai missä lienevät. Ja äitini kutoi aitassaan joka kesä metritolkulla riepumattoja, niitä riittää minun elinajakseni ja vielä jää jälkeenikin. Silti minäkin säästelen vaatemyttyjä, että josko sittenkin leikkaisin ne elämänmakuisiksi raidoiksi, sitten kun taas kasaan kangaspuut kudottavaan kuntoon. Järki käteen, eipä taida sellaista ajankohtaa enää tulla!
    Mutta sinullahan on, ystäväni, monenmonta käsillä tekemisen puuhaa jäljellä! Aika aikaansa kutakin, vaikka kivaa se kutominen minustakin oli, syntyi pellavapöytäliinaa, huopia, muovimattoja, riepumattoja ja nukkamattoa. Ja nyt ei synny enää mitään. Toisin kuin sinulla. Luovuutesi purkautuu hienoina akvarelleina, maalauksina, lasitöinä, puukiekkopolkuina, kivisinä taideteoksina, risutöinä ja mitä kaikkea niitä olikaan. Nokka pystyyn ja uusia haasteita kohti!
    Iloa sunnuntaipäivääsi, ystäväni.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anja!
    Näin ajattelen tykönäni minäkin, aika aikaansa kutakin, ja piste.
    Trikookuteita kyllä jemmasin, että josko virkattuja nmattopyörylöitä tekisin, ovat nykymuodissa. Täytyy nivelrikkosormilta ensin lupa kysysä.
    Iloa sunnuntaipäivässäni olikin, ukuli lähti karhunsyötiksi ja vei mummelinkin traktorilla metsikön reunaan peltoja pitkin, tietää minun jaksamiseni.Kuulin missä suppiloita, vaan en ole uskaltanut niin kauaksi yksikseni. Löydettiin suppiksia pari muovikassillista ja munä ylen onnellinen tuosta määrästä näillä leveysasteilla.

    VastaaPoista
  3. SinikkaHelena, käypä hakemassa ruusukimppu blogistani piristämään syksyn pimeyttä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sirkka!
    Nolona täytyy kysyä kuinka toimia että sen ruusukimpun saanblogistasi- Muita tunnustuksia blogissasi oli mutta en ruusukimppua nähnyt. Älä nyt naura kun olen tällainen"tomppeli".
    Muitakin tunnuksia jäänyt lunastamatta taidon puutteessa.Kun kuulet miten taitamaton tässä asiassa olen, taidatkin ottaa kimppusi takaisin.
    Sori, sori!

    VastaaPoista
  5. Itse teen näin: klikkaan hiirellä kuvaa, painan hiiren oikean puoleista painiketta, jolloin esiin tulee teksti kopioi kuva. Siirryn omalle blogilleni, kirjaudun sisään, otan esiin uuden postaussivun, klikkaan siihen ensin vasemmalla näppäimellä paikan, sitten klikkaan hiiren oikean puoleisella näppäimellä, jolloin tulee esiin teksti liimaa kuva. selvä tuli. Voit myös tehdä toisella tapaa: klikkaa kuvaa, klikkaa sitten hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä tallenna kuva (voit tallentaa tietokoneellesi esim kuviin) ja sinulla on silloin kuva tietokoneellasi, josta voit sen noutaa sinne minne haluat. Toivottavasti onnistuu! Ruusukimppu on siis blogissani Sirkan kuvat(tämä blogi)

    VastaaPoista