Yhäti olen ahkeroinut "tietyömaalla". Nyt meneillään ollut kiekkokäytävän teko.
Turkistarhaajapoikani näytti kuormallista minkinpesäkoppireikiä, siis paksuja vanerikiekkoja jotka porataan pesäaukkoon ,ja kyseli että mitäpäs äiteliini noista keksisi.
No, kotiin tullessa jo soitin että tekisin mutkaista tietä näkymättömiin.
Niinpä kuskasin kiekkoja kotiini, uppokyllästin vanerikiekot ja aspeilla naulasin verkkopalapohjiin. Ilmaisia materiaaleja kyllästeainetta lukuunottamatta.
Tuo pieni polku on pihapäädyssä, jonka nimesin "Herran haltuun" osastoksi. Siellä kaikkea luonnonkukkaa, saavat menestyä jos ovat menestyäkseen. Vuorenkilpi ainkin viihtyy ja monet maksaruohot. Pietaryrttiä, kissankäpälää, puna-ailakkia, päivänkakkaraa, ym,ym on "Herran hallussa".
Muutama metri vielä tietyötä, sitten saapi talvi minun puolestani tulla .Aamusella jo oli maa kuurassa.
Puutarhahattu, salaisuustyö
5 päivää sitten
On se mukavaa, että on kunnon piha ja aina uusia idiksiä. Hienoa tuo vanerikiekkojen kierrätyskäyttö ja polun nimi oikein osuva.
VastaaPoistaVanerinpaloja olisi ennen vanhaan isän verstaasta löytynyt...
Hauskaa syksyä!
Helena
Kiitti Helena!
VastaaPoistaTalvi näyttää "pelittääkö" polkuidea. Ei nuo kotkotukseni aina onnistuneita ole. Toivotaan että toimii, on kankut senverran kipeinä kun autokatoksen lattialla noita naulaillut.
Kuulakkaa syksyä, sateita saatukin riittämiin!
Voi miten hieno polku on syntynyt käsissäsi vanerikiekoista! Ja se on tainnut tulla tosi nopeasti vielä, ja noin pitkäkin... Hyvin sopii tuo materiaali luonnonkukkasten viereen.
VastaaPoistaSinulla on kekseliäisyyttä! Ihan hyvä polkuhan niistä tuli. Ja osasto "Herran haltuun" tulee varmaan menestymään, jos ovat jo luonnostaan siinä läheisyydessä (tarkoitan kasveja siis) ja jos et mene liikaa niitä hoitamaan:)
VastaaPoistaKiitos Anja ja Sirkka!
VastaaPoistaSyyslannoitekierroksella ohtin tuon alueen,sillä eihän tienvarsillakaan lisä"höystöjä".
Kuopuspoika käväisi ja antoi äitikälle pisteitä polusta.Sanoi että pihamyymälöissä tuollaisia kyllästettyjä kiekkoja, isompia kylläkin myynnissä, että saattaa polku pelittääkin ajan saatossa.
Mahtavan näköistä.
VastaaPoistaKyllä ideoimalla saa aikaan kaunista ja niin erilaista.
Toivotaan kuitenkin, että talvi ei ihan vielä tulisi.
Ja halpaa, kierrätystä kaikitenkin. Kiitoa Eila!
VastaaPoistaTaas on niin kaunista että ei oikein tiedä miten sen sanoisi. Sinulla on mahtava ideavarasto:)
VastaaPoista"Kehukiitos Irma!
VastaaPoistaSitä kun on tullut lapseksi jälleen, niin antaa idisten purkautua valtoimenaan. Tänään tein kunnon hommiakin, öljysin uuden ja vanhankin terassialueen. Oikein on hyvä mieli urakasta. Taisi olla viime kelit tuolle työlle.
Kyllä sinä keksit käyttöä vaikka minkin pesäkolopyörylöille! Upea polku sinne Herran haltuun! Kyllä on pihasi hieno ja persoonallinen!
VastaaPoistaMukavan näköinen polku.
VastaaPoistaJa Herran haltuun osakin on kaunis.
Sinulla niitä ideoita löytyy.
Kiitos Anja ja Sylvi!
VastaaPoistaKiva seurata ensi kesänä kumpiko osio kukkapaikoistani kukoistaa, tuoko jonka möyrimme pohjia myöti vai tuo joka on Herran hallussa. Uskon että jälkimmäinen.
Meillä taas sataa. V-73 oli toiseksi nuorimmainen poikamme pienoinen ja koko kesän satoi silloin,hänen ensi sanansa oli, "taat tataa". Teille toivon aurinkopäiviä!
Voi miten ihana.... olet sinä kyllä kekseliäs. Minäkin noista poluista haaveilen, mutta siihen se on jäänyt. Tuollaisesta en olisi osannut edes haaaveilla ! Herran haltuun!!!
VastaaPoistaKiitos Ritva Ystäväni!
VastaaPoista