50-vuotis rippijuhla.

Ajatukset viime viikkoina askaroineet näissä meidän 50-vuotta sitten konfirmoitujen rippilasten juhlassa, jota eilisenä sunnuntaina vietettiin.
Kokoontumisvalmisteluja teimme pienellä tiimillä, jälistäen Eniron ja 118 numerotiedustelun kautta ripariporukkaamme, joka levittäytyneenä laajalle, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Salapoliisina vallan olimme ennekuin selvitettiin tyttöjen uudet sukunimet, kirkonkirjojen rippilista tyttönimillä.
Tänäpäivänähän suhteellisen helppoa hankkia tietoja, niin ettei jäljitys mikään ylivoimainen urakka ollut.
Juhlamme alkoi Jumalanpalveluksella Kälviän kirkossa ja hiljaishetken kunnianosoituksella sankarihaudoilla.
Seurakuntatalolla tutustelimme toisiimme tarjoilun yhteydessä. Iloinen puheensorina siivitti ruoka ja kahvihetken. Tulikohan puhuttua peräti ruoka suussakin....Ei kai sentään.
Rippivirsien jälkeen esittäytyminen ja kuulumisten kertominen pääpiirteittäin, ei sentään koko elämän historiikkia.
Kirjetervehdyksiä heiltä, jotka olivat pitkän matkan, tai muun esteen vuoksi poissa tapaamisjuhlasta.
Porukastamme monia poisnukkuneitakin, poikia tyttöjä enemmän.
Puhuttelevia elämänkohtaloita kuulimme. Päällimmäisenä Jumalan ihmeellinen johdatus ja huolenpito.
Tällaiset etappivuodet, etenkin 50 vuotta, kelauttaa elämänpyörää taaksepäin ja teettää inventaariota.
Omalla polullanikin monenlaiset kasvukivut kulkuani kammenneet.
Tuo rippikouluaika yksi kipeä kausi elämässäni, mutta tänäpäivänä elämä seesteisimmillään.
Omalla elämänpolullani näen ihmeellisen Taivaan Isän huolenpidon ja johdatuksen, Hän on kääntänyt kaiken kipeänkin kokemani hyväksi.
Kai tämä ihmiselo kasvukipua kaikkinensa, jatkuvaa prosessia. Hyvä muistaa kuitenkin että kaikkina päivinämme olemme Taivaan Isän turvallisissa käsissä.
Rippijuhlamme päätteeksi vielä 50-vuotisjuhlakuvaan tälläydyimme, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...