sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Maaseutukierrosta Kreetalla.









Ylläolevat kuvat ovat näkymiä bussin ikkunasta kuvaten. Kuvauksissa toivomisen varaa, ei paras mahdollinen ikuistaminen liukkaasti liikkuvasta autosta. Vuokra-autoakin suunnittelimme, mutta saaren kapeat vuoristotiet liukkaita sateella. Monet matkalla nähdyt kolarit tyynnyttivät oman autoajelu haaveemme. Täytynee tunnustaa etten oikein pysynyt vauhdissa mukana että voisin tarkentaa paikat mistä nämä näkymät nappailin. Maaseutukierroksella kuitenkin Hanian lähistöllä oltiin. Olisi ollut tosi mielenkiintoista jalkautua kylään paikallisväkeä tapaamaan, mutta sade teki kiusaa silleen että katonalusia etsimme.

.
Tässä tyttäreni vanhin poika kuuntelee mielenkiinnolla paikallista viinin ja oliiviöljyn valmistajaa. Rouva auliisti kertoi tuotannosta, joka heidän leipätyötään.

Yrittäjärouvan takana sikäläinen aito "pontikkapannu" ,jolla tuotetaan raki viinaa viininteon jäänteistä.
Meillähän pannaan julistettu tämä touhu. Korkeintaan jossain korven kätköistä kuusen alta voi tällaista tehtailua yllättäin löytää ja sapiskaa tulee kovasti alan yrittäjälle.


Ylläoleva rypälepuristin jo museoesineenä esittelyssä, aasien tai hevosten kierrättämänä toiminut. Nykyajan puristus sähköisillä toiminnoilla.

Siinä sitten oliiviprässi myöskin näytillä vanhasta ajasta. Nykykoneistus toisenlaista.

Näitä mahtavia pithoi säilytysruukkuja näki kaikkialla. Aivan mahtavaa dreijaustaitoa nämä ruukut.
Tässä matka-antini tällä erää, jatkoa seuraa...
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Kauniita maisema kuvia maaseudulta,ja hienoja museo esineitä<3

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen matka.
    kiitos kun sain olla kyydissä.
    Mukavaa pyhäiltaa!

    VastaaPoista
  3. Mukava päästä näkemään tällaisia ihania maisemia, kun ei tuolla itse ole käynyt. Hyviä kuviahan nämä ovat kaikki. Kyllä on ruukulla kokoa, hieno!

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas Sinikka, aivan ihanaa verestää Kreetan muistoja. Itsekin kävin maaseutukierroksen, sellaiset aina kiinnostaa!

    VastaaPoista
  5. Maaseutukierroksen anti hienoa! ne onkin usein parasta koko reisuilla, einakin ennenkäymättömissä paikoissa! kiitos taas matkankuvauksestasi!

    VastaaPoista
  6. Onpa mahtavan näköisiä maisemia.
    Kiitos näistä kuvista.

    Jatkoa odotellen.

    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille ystäväiset että vaatimattomasti näpsityt kuvat kuitenkin kiehtoo. Maisemathan mahtavia.
    Minä kun en mikään tekniikan ihmelapsi noiden "vekottimien" kanssa, mutta parhaani ikkunan lävitse yritin.
    Ajoittain sadepisarat autoikkunassa esti taltioinnin totaalisesti,ja ne kuvakulmat vain muistinsopukoissa.
    Vielä riittää jatkokertomusta kuvien kera...

    VastaaPoista
  8. Hienosti olet kuvannut. Harmi, että saitte sadetta niskaan siellä, tosin mekin täällä! Oli kiva verestää Kreetan muistoja, siitä on jo niin pitkä aika...

    Mutta kiva kun jatkoa seuraa matkakertomuksessasi. Odotellaan...

    VastaaPoista