Kuten otsikko kertoo olimme mieheni kanssa ekalla etelänmatkalla Kreetalla. Ennen matkaa sanoin, elämämme ensimmäinen ja viimeinen, nyt olen valmis pyyhkimään viimeinen sanan.
Viikko oli mieleenpainuva, lämpöä riittävästi ja pari sadepäivääkin jolloin bussiretket paikallaan.
Ylläoleva Toxo hotelli Agia Mariassa oli majapaikkamme, siitä pari sataa metriä rantaan. Eri rantaravintoloissa ja pikku tavernoissa tutustuimme paikalliseen ruokaan. Taisimme mennä turhaan "merta edemmäksi kalaan" oman hotelliravintolan ruoka parhaasta päästä.
Henkilökunta kaikkialla oli ystävällistä, ruokapaikkojen "sisäänheittäjät"panivat parastaan,kohteliaita, ei röyhkimyksiä, lapsia huomioivat tosi hienosti. Meitähän oli kymmenen henkeä Plusisaaren pesuetta, siis meillä "vanhuksillakin" riittämiin tulkkeja ja huoltajia...
Ylläolevia porttisyvennyksiä ja kapeita katukujanteita kukkivine puineen, pensaineen riitti. Ruukkuistuksissa mitä mielenkiintoisempiä kukkasia, joista jokunen siemenkotakin mukaan tarttui. Huomioin tosin että syvemmällä porttisyvennyksissä oli roinaa aikalailla. Sai huomata ettei kaikki niin nöpönuukaa. Aivan saman huomasin kotiuduttuamme, ei meidänkään autokatoksessamme nöpönuukaa. Risunyyttejä, verkkopaloja ja jos jonkinmoista askarreltavaa vaikka syksy painaa kovasti päälle.
Mummeli siinä nuorimpien lastenlasten kanssa iloittelee altaalla.Vilma tyttö sellainen vesipeto että sukelteli saukon lailla, Petterillä arkailevampaa. Aika vilpoista oli sisäaltaitten vesi, verrattuna meriveteen.
Tulihan tuota hankittua etelänruskeaa ihosyövän uhallakin. Saapi sitten viikolla elvistellä toisille naisille uimahallilla. Meikämummu maata röhnötti mahallaan rantatuolissa ja Petteri poika oli kuvannut mummelia takaapäin, heräsin siihen kun hän kysyi;"mummu, oletko sinä valaskala"? Mummu sanoi olevansa Sinikka sinivalas, ja se lempinimi minulla nyt .Niin miellytti meidän Petteri-sanaseppoa.
Siinäpä hotellin sisäpihaa iltavalaistuksessa. Kaunista kaiketikin. Muuten mahtava majoitus, sängyt oli kovanlaiset ja hormoonihäiriöinen kukko alkoi aamuneljältä kiekumisensa jatkaen iltamyöhään. Hotellilla useampikin kysyi että olisiko mahdollisuus saada se kukko grillattuna lautasella. Ei tainnut onnistua sillä sinne jäi kiekumaan kun kotimatka koitti.
Tässä nyt reissumme alkupaloja, jatkoa seuraa, nääs niin töpinässä olen ikimuistoisesta viikostamme. Te jotka paljolti matkanneet saatatte hymyillä innolleni, mutta ei mitään, nauru pidentää ikää. Palaillaan.
Marikki, Tähtöset, Tähdenlento ja olkalaukku
1 viikko sitten
Kauniita paikoja,kyllä se niin on kun kerran lähtee etelää kyllä siitä saa kipinän,niin kävi meillekin,olemme käyneet Kreetalla muutaman kerran,olihan se mukavaa kun tykkäsit matkastasi.Hyvää viikonloppua:)
VastaaPoistaKyllähän se virkistää meitä pohjoisen asukkaita, kun pääsee meidän syksyn pimeydestä ja koleudesta sinne etelän lämpöön ja valoon:) Kerran olen minäkin pitänyt varsinaisen rantaloman etelän auringossa (jota muistelin jokunen päivä sitten blogissani). Ei tule täällä kotonakaan paljon maattua auringossa edes kuumina kesinä. Mukavaa, kun matka oli mukava ja viihdyitte. Kaunista oli ja lämpoisen näköistä majapaikassanne. Mukavaa jakaa matkan kokemukset suuremmalla joukolla, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, sanotaan.
VastaaPoistaKiitos Ritva ja Sirkka!
VastaaPoistaKuten sanoin, jatkojuttuja jaan vielä myöhemmin. En heti alkumetreillä viitsi tukahduttaa teitä.Palaillaan!
Kiva kun matkanne oli onnistunut.
VastaaPoistaOlisit tuonut sitä etelän lämpöä tänne meillekin koti Suomeen. :)
Kaunis tuo hotelli ja niin viihtyisän näköinen. Ja nuo kukkaistutukset ovat myös upeita.
Eikun vaan seuraavaa matkaa suunnittelemaan.
Hyvän kokemuksen sait ensimatkastasi etelään. Hyvä niin, tauti on tarttuva. Muistan oman, ensimäisen reisun vuosikymmeniä sitten, kun palatessa vielä yritin vakuuttaa että minulle riitti, vaikka mielessä jo muhikin seuraava matka. Nyt niitä onkin sitten paljon takana.
VastaaPoistaKiva, kun lisää kerrot vielä matkastasi!
Tosi mukavan näköistä on kuvissasi, teillä on ollut ihana lomamatka! Mielellään katsellaan lisääkin kuvia :)
VastaaPoistaKiva kun matka onnistui, niin ei jää viimiseksi.
VastaaPoistaJäänkin odottelemaan lisää matkasta.!
Kiitokset teille ystäväiset jos vielä matkan jatkokertomukstkin kiinnostaa.Juu-u, kovasti meillä syksyttää, jospa kuitenkin poutapäiviä saisimme, vettä riittämiin tullut.
VastaaPoistaOle ihmeessä ihan innoissasi! Kyllä jokainen reissu on oma yksilönsä ja sinä katselet niin monipuolisesti ympäristöäsi. Kiva katsoa kuviasi ja lukea kertomuksiasi. Kiitos niistä! Helena
VastaaPoistaKiitos Sinikka kun annoit meidänkin nauttia matkastasi, mielenkiinnolla odotan jatkokertomusta ! Olipa mukavaa että viihdyitte, jospa vaikka joskus yhdessä mentäis. Tästä kotikentältä on niin helppo lähteä . Jos vielä mahdollista ottaa äkkilähtöjä, pääsee tosi edullisestikin!!!
VastaaPoistaOnhan onnellinen oltila kun saan jakaa intoani teille ystävät. Helena, tosi se, että itkettikin Luojan mahtavaa luontoa, etenkin merta kokea.
VastaaPoistaVoi Ritva,, otetaan joskus pikastartti lämpöön.Sinä sitten tulkkina meille Kälviänkielisille.