Syyskuu.

Kuvassa Gurdrun Enkvistin Syksyinen taloryhmä. Tähän keltalehtiseen kuvaan mukauduttava omallakin pihalla.
Äskettäinkin sellainen lehtisade täytti ilman, kun tuuli riepoi myrskyn meiningillä kellastuneita koivun lehtiä. Pian tuiverruksen jälkeen taivas aukeni rummuttaen suurin sadepisaroin tienoota.
Syksy on ja viljelijöillä puinnit meneillään. Meikämuorikin yhäti murehtii sadonkorjuita.
Omalta osaltani olen satosaalista kerännyt. Mustikkaa mukavasti kertyi, ukkokultani avustamana, hyytelöpuolukkaakin neljä sangollista, kypsyneinä sitten myöhemmin lisää.
Edelliskuvien omput ja luumut korjuussa, nytkin tuoksumassa herkullinen Sinikkaluumuvuoka muruseoshuntu päällänsä. Vaniljakastikkeen kera sitä nautimme ,nami, nami, maiskis, maiskis! Muuten, hiukan kirpakkaa lämpimänä, samoin oli kiisselikin, mutta maku miedontui seuraavana päivänä, onko muilla samaa kokemusta?
Sienisafareita olen tehnyt, mikä mahtava sienisyksy. Eilenkin mustavahakasta, vaaleaorakasta ja lampaankääpää laitettavaksi monella tapaa. Lampaankäävän ukuli haluaa leivitettyinä pihveinä, mustavahakkaan pamiksilla soseutin mini minigrippusseihin keittoaineksiksi.
Edellispäivinä herkkutatteja runsain määrin. On sitä syöty Taivaallista tattikeittoa, ja hyvää oli, nimensä veroista.
Minulla kihtioireita ja sienten syönti päivittäin ei hyväksi.
Tänään vein taulujani Lähimmäisen Kamarin seinälle (seurakunnan tila) syyskuun ajaksi.
Meillä tapana että vuorotellen viemme töitämme näytille ja maksamme vuokraa diakoniatyön hyväksi.
Heitän tämän hiukan etuajassa blogisivulle kun huomenissa hektinen päivä tiedossa.
Hyvää syyskuuta teille blogiystävät!

Satonäkymiä pihapiiristä.

Pihallamme yksi Sinikka luumupuu ja runsaan sadon näyttää kantavan. Pikku hiljalleen hedelmät sinistyvät, eivät kuitenkaan vielä aivan kypsiä. Katsastin latvusta kohden ja totesin että a-tikkaat haettava avuksi sadon korjuuseen. Toivotaan nyt ettei linnut putsaa puuta.


Meillä näitä ruusukvitteneitä kolme pensasta ja hedelmäkotia niissäkin runsaasti.Viime syksynä en oikein ymmärtänyt näiden päälle ja pääsivät muumioitumaan. Nyt pidettävä varansa näiden suhteen. Koetin nostella oksistoa että aurinkoa saisivat. Keltaisiksiko näiden pitäisi muuttua kypsyessään. Jos ehtivät valmistua ennen pakkasia niin pyöräytänpä niistä herkkuhilloa.

Tuo känkkäränkkä puummekin suoristunut sitten viime syksyn. Laitettiin tukeva tolppa tueksi vierustalle ja meikämuorin tukisukkahousuilla känkkäränkän vartta suoristettu. Kuvatussa oksassa liki kolmekymmentä omppua. Tosi satoisa on pikkupuu ja hedelmät makoisia. Ihana kuu tämä elokuu.
Metsänantia ämpärittäin kannettu, joten on vitamiinitäydennystä taas tulevaksi talveksi.

Risulinnut.

Koko kauniin kesän minulla risut liossa vesisammiossa ja viimein oli aika ruveta niitä jalostamaan. Hyi,mitä haisulihommaa, liotusvesi aiva tervanruskeaa ja huuhdottava materiaalia moneen kertaan ja kuitenkin kädet jäi haisemaan.
Oma tarinansa näilläkin risulinnuilla. Kurjen anatomia minulla harkinnassa joten selasin lintukirjani sitä tutkaillakseni. Eihän kirjoissani lainkaa kuvausta pitkäkauloista. Siispä nettiin.
Siellä sanottiin että kurki munii1-3 munaa ja tekemässäni pesässä niitä seitsemän kappaletta. Sanoinkin että siinä nyt sitten naaraan ja uroksen munat..
Kurkitutkielmassani ehdin pyrstöpäähän ja silloin salama pimensi tietsikkani. Salaman syy siis jos kurkeni epämuodostuneita.
Risumateriaali pitkästä liotuksesta huolimatta katkeilevaista ja lepänoksiakin lisukkeeksi otettava.
Tuo seisova kurki niin hassun näköinen että harakatkin isännän ohessa sille nauroi.
Harjateräsjalat sojotti pyrstöperässä hullunkurisesti. Sanoinkin ukkokullalle että väännä hyvä mies niitä paremmaksi kun omat käsivoimat ei riittäneet.
Niinpä hän polkaisi kurjen mahan päälle ja oikaisi koipia. Petteri poika,6v, hätääntyneenä mummulle sanomaan että " tuu pian, vaari polkee sinun kurjan kurjen aivan laihaks"..
Meillehän lystiä riittää kun tuota "nälkäkurkea"katsomme.
Lopuista risusista sitten tuo naaraan tekele tuossa, siinä se makaa munien vieressä ja näyttää että kinaavat kumman vuoro hautoa.

Tähän kelokirsikkapuuhun rustasin lopuista aineksista parven risulintuja. Kuinkahan monta löytänet.Tältä kesältä nyt risutyötekeleet tehtynä. Olivat siivonneet seudun josta keväällä keräsin.

Elokuuta elellään.

Tämä Maria Kivilompolon palettiveitsinen akryylityö antaa meille elokuistesta sadonkorjuusta esimakua.
Aikoinaan minullakin kasvihuone josta sai tomaatteja ja kurkkuja korjata runsain määrin. Voi sitä tuoreustakuuta joka sadossa maistui ja haistoi. Muistoissa ne makuelämykset.
Viikon olen viettänyt pensastolaiselämää vadelman poiminnassa.
Saalista tullut hyvästi, mutta, mustikat vielä metsässä, missä lie, hakusessa ovat maisemissamme.
Onneksi on jemmassa viimevuoden mustikkasatoa, jota olikin runsain määrin poimittavaksi.
Vuodet ei ole veljeksiä, näin on todettava.
Huomasin äsken etten pysy päivien perässä ,elokuun toistahan tässä jo elellään. Tuota pensastolaiselämää eläessä ei päivien kanssa niin nöpönuukaa.

Koko kesän olen perennapenkkiäni surkeillut. Tämä yksinäinen auringonkukka minua aamulla lohdutteli.
Viime talvena kuvasin punatulkkuja simenaterialla ja taisi olla se viskuri tulkku joka tämänkin siemenen heivas korkeuksiin.
Tässähän se minulle paistattaa hyvää päivää, lähteäkseni tänäänkin vadelmikkoon.
Eilinen marjapaikka mukava, maastokin edellistä helpompaa ja haavikko havisi ympärillä, yhtyen marjastajien kiitosmieleen.

Pihalla.

Pieni pihakierros kameran silmin, uuden tietsikkani testausmielessä.
Teidän blogikaverien kukkaloistoa ihaillessani häpeilen omia otoksiani.
Nyt meillä kaksi traktorikuormallista hyvää multaa, niin että jospa tulevaisuudessa minunkin pihallani kukoistaisi
Perennapenkki odottaa kaivuumiestä ja juurimatottajaa, senjälkeen uusintaistutus.
Laitan oikein välikarsinat etteivät leveile kurittomasti.
Tuossa kollaasikuvassa villiviini jo eka kesänä valloittaa kiertotilansa.
Vielä pilkistää pullokukkaset verkonsilmissä.
Verkotusta muuallakin, kolmiot sepelijemmana, mutta silmä jo tottunut niihin että olkoon.
Tonttireunusta tuo mullos, sinne sellaisia huolettomia hulivilejä istuteltu, viihtyköön jos ovat viihtyäkseen.
Vuorenkilpi minun lemppari, ei tarvinne isostikaan huoltoa. Mehitähtiä myös kivillä ja kannolla, peilaava linnun kylpyallas myös kiven kulmalla.
Mietityttää että mahtaako linnut peiliallasta vieroksua, aikapa sen näyttää.
Tämän uuden tietsikkani kanssa nyt sinunkauppoja hieron, vanhan tutun ukkonen rikkoi.

Ei ole uuden oppiminen helppoa. Jonnekin seniorikurssille syksyllä mentävä, ei tästä muutoin mitään tule.

Syys se saapuupi, putoavia lehtiä nurmikko ja metsät keltaisenaan. Voi, voi, vastikäänhän kesää kaivattiin ja tuntuu että se vain vilahti.

Petonivaluja pihallemme.

Nämä sydämen malliset petonilaatat valoin raparperilehtiaihioihin.
Miniälläni super suurta mietoa raparperiä jonka lehdet käytin muotteina. Hyödynsinhän koko kasvin, varsista ihanaa mehua, sitruunalla terästettynä ja vichyä lantrinkiksi niin jopahan on janojuomaa. Raparperisosettakin tein joten hyötykäyttöön kaikki.
Minulla olikin mahtavat senssit tehdä laattoja. Miesväki viime kesänä rakensi ja sementtisäkkejä jäi jemmaan. Ukkokulta haki hiekan ja vesipistekin liki, niin ei kuin tuumasta toimeen, olinhan vuosia jo tuumitellut tekemistä. Sai siinä vatkata pruukia useammankin satsin. Ei kannattanut sementtimyllyä vaivata.
Yli kolmekymmentä laattaa tein yhtenä päivänä ja pikkuisenverran mummeli oli "könttyrässä" urakan jälkeen.
Oma oli urakkansa maahan upottamisessakin. Mies näytiksi alkuun kaiveli niitä ja minä jatkoin ,halkaisten heti ensimmäisen upotuksen. Taisi olla painorajoitus laatassa. Turkistarhalta sai raudoitteeksi verkkopaloja mutta oliko lie hätiköintiä raudoituksessa, kun ei painoani kestänyt.
Monestikin olen surkeillut perennpenkkiäni, jo laattojen kaivuussa näki kuinka tiuhaan koivujuuristoa maassa, kaiken kosteuden kukkasilta imaisevat.
Laattojen saumaus vielä vaiheessa, valkoapilaa kylvin saumoihin, toivon mukaan itääkin. Jos kukkaset ei kukoista, on ainakin käytävä komea.

Tämän vesialtaan tein kolmesta supersuuresta lehdestä, neljäs pikkulehti apuna tuossa etualassa. Olisi jäänyt turha lovi veden liristä.
Tuttua minulle turha touhukkuus, teen ensin, ajattelen jälkeenpäin. Kun allas kuivui, harmittelin, miksi en lehtikuviota laittanut alapuoleenkin. Korjausliikkeenä uhrasin kokovartalopeilini, minä kun en peilien kanssa väleissä. Ostin saneerauslaastia ja mosaiikkipaloilla päälystin vesialtaan.Altaan pohjallakin peilipaloja.
Liki 80 litraa vettä kupposeen mahtuu.
Muutamia linnunkylpyaltaitakin tein ja niihin lasimosaiikki myös. Saattaapi olla että pienet linnut vierastaakin peilailua, harakka näyttää ihailevan itseään, nehän kaiken kiiltävän perään hinkuvat.
Tällaisia "kotkotuksia" pihassani kun kukkaset ei kaikesti kukoista.
Syysurakkaa siinä kun kaivaa perennat ylös ja juurimatottaa penkkipaikan, mutta siihen urakkaan kutsun miesenergiaa.

Kartanokurssin viimeinen päivä.

Niin oli akvarellikurssimme antoisa, monenlaista muutakin taideantia kuin maalaamista, meille tarjottiin.
Kartanon isäntä kaiutti flyygelillään mahtavat soitannot meidän kuulla. Aivan ihmeellinen isäntä, oppiarvoa ja titteliä vaikka muille jakaa, mutta hän jakoikin palvelujaan meille. Saunan lämmitti, ihanat ruuat loihti ja huolsi muutenkin majoitetut. Kun on riittävästi sisästä sydämen sivistystä, voi olla muiden palvelija.
Akvarelliopettajamme oikein monilahjakkuus, runojen tekijä, säveltäjä, laulunlahjankin upeina tulkintoina meidän kuultavaksemme jakoi.
Koko kurssin ajan ihanan rentoa ilmapiiriä ylläpitäen tarinoi kurssilaisten kanssa, tarkoituksena vapauttaa meistä innokasta luomisvoimaa. Pakkopuurtaminen pannassa. Kun näki meidän hiukankaan pakonomaisina, ehdotti taukoa ja suorastaan ajoi pihalle nautiskelemaan kartanomiljöön rauhasta ja kauneudesta. Jos satoi, niin salin flyygelin sävelin kohotti mielemme korkeuksiin.

(taaskin kamerakäsi tärissyt,sori!)

Lähtöpäivänämme pihan entiseen sairaalarakennuksen "vuodeosaston" saliin pystytimme näyttelyn. Kolme maalariakin ehti kotimatkaan lähteä ennen näyttelyä, sekin harmillista kun kuvista jo osa ehti karata ennen kamerointia.

Muutama otos näyttelysalista, työmme seinustoilla olevilla lavitsoilla seinien säästämiseksi ripustusjäljistä.
Siinä minun Hannu "muusani" muidenkin naisten ympäröimänä. Me kaikki kolmetoista naista häntä piiritimme ja huomaattehan kuinka auliisti kumartelee auttamaan muitakin, ei yksin minun apuni ollut. Ari opettajamme myhäilikin Hannulle että "mikäs meidän miesten ollessa, kun naisparvi ympäröi". Kurssilla ei ollut tällä kertaa miesosallistujia.
Toivottavasti minäkin vähin erin taas sivellinotteen löytäisin, aikahan sen näyttää. Kuitenkin, kaikitenkin erittäin mahtava viikko Tollinmäen Kartanossa.