Kivien kertomaa.

Mielenkiintoisia keräämäni kivet vielä vuosienkin saatossa. En väsy niiden ihailemiseen. Tuhansittain tarinaa niillä olisi kerrottavana jos ihmismieli ymmärtäisi. Tuolla oikeassa yläkulmassa olevaa tyttärenpoika sanoi homehtuneeksi limpuksi. Aivan oikeassa pikkumies, vihertävää jäkäläkasvua jo että täysin homeesta käypi.

Näitä keräämiäni kiviä ihaillessa tekee mieli uudelleen soramontulle oikein evään kera lähteä retkeilemään, hämmystymään ja kummastumaan luonnon ihmeitä. Luojan kädenjälki siitäkin ihmeinen että kahta samanlaista kiveä ei löydy. Ihminen yrittää ylisuuressa, naurettavassa "viisaudessaan" kloonata identtisiä ihmisiä, kannattaisi aloittaa vaikka identtisistä kivistä...

(klikkaa kuva isommaksi että paremmin näet kivikuviot)

Muutama akvarelli kesäkurssilta.

Jotenkin harmittanut kun perennapenkin "juosuhauta"- kuva niin kauan sivulla koljotellut. Sieppasin kuvakokoelmasta kesäisiä kurssitöitäni. Heijasteita tahtoo olla kuvauksessa mukana, etsittävä tositoimin parempaa kuvauskulmaa. Entisessä osoitteessamme oli yksi ainut nurkkaus jossa jotakuinkin sai lasitetun työn kuvattua. Täältä ei tunnu löytyvän lainkaan.
Tämän latoaiheisen kuvan otin vuosi takaperin tehdyllä kesäretkellä. Raatteen tien laidasta tällainen pyhäaamun rauhaa huokuva näkymä tallentui. Koko sota-alueen matkalla itkin, vielä voimakkaammin kun näin kuinka luonto hoitaa ja korjaa taistelujen kipeät jäljet.
Tässä runoriimiä mietteistäni.

Raatteen tiellä, mailla rajan,
näin kukkaniityn, heinävajan.
Puun oksistoissa lauloi lintuparvet,
näin luonto Luojan, korjaa sodan arvet.

Tämän jykevän kivisillan tallensin fb-kuvasta johon ihastuin. Kivirakentaminen minua aina kiinnostanut ja vanhaa taitoa olen muissakin tauluissani tallentanut. Kysyin kuvaajalta luvan maalaamiseen, ja sain.
Jokaiselle työlleni olen riimin laittanut mukaan.

Yli veden vie,
vankka kivitie.
Luvan silta antaa,
raskaan kuorman kantaa.

Syys saapuupi konkrettisesti, nytkin sadellut taukoamatta. Marja ja sienisaaliit tallessa,uusio nurmi vihertää. Luumut ja omenatkin purkitettu tai popsittu muuten vaan. Ruusukvittenien värivaihtoa vielä odottelen. Muutamia keltaisia jo näkyvissä.
Pihapuuhastelut pian puuhailtu, yksi operaatio sentään vielä keskeneräinen, mutta ellei ehdi, jatketaan keväällä.
Ilmoittauduin kuvanveistokurssille ja sieltä tuntuu löytyvän haastetta kerrakseen. Saapi nähdä kuinka käynee. No, en tipu korkealta jos luudan päältä lattialle.

Perennapenkin parannusta.

Kaiken kesää olen "surehtinut" nuutunutta perennapenkkiäni. Vaikka kuinka kastelin ja lannoitin, nuukahtivat paahdepäivinä aivan surkeiksi. Niinpä kauniisti kosiskelin tuota poikakaveriani talkoisiin ,tietäen etten kipeillä käsilläni koko urakkaa saa lapioiduksi.
Kaivuutöissä tarvittiin kyllä kirvestäkin, niin paljon koivujuuria risteili .Ohuimmat leikkelin oksasaksilla. Ei ole ihme vaikka kukkaset ei kukoistaneet, sadesäälläkään ei mullan pinta ollut kuin muutaman sentin kosteaa, syvemmällä kuivaa kuin tuhka.
Pohjalle laitettiin maarakennuskalvoa ja väliseinät eri kukkasorteille, etteivät aivan valtoimenaan leveile. Aika näyttää auttoiko.
Kyllähän perennapehkot ihmetteli kun vajaan viikon köllöttivät pressun päällä, kas kun talkooapu välillä karkaili muihin hommiin.

Viimeinhän kukkapuskat pääsi uusille paikoilleen, minulla vallan piirustukset mihin järjestykseen laitettiin. Samalla syyslannoitteen niille annoin.
Tällä tavalla työn saa riittämään, kun raparperilehtilaatatkin kahteen kertaan upotetaan, me nääs uusittiin nurmikkokin saman tien .Sää vain ei suosinut uusionurmetusta, sateli kyllä niin että valkoapila ja nurmikkosiemen hyvästi iti, mutta mullos jäi jyräämättä .Toivotaan että talvi jyrää.
Kiukustuikohan komea koivikko juurien katkomisesta että paksun lehtipeitteen uudelle nurmen alulle jo heitteli. Oli pakko helläkätisesti haravoida ettei vallan tukehdu peitteeseen. Mielenkiinnolla odotan ensi kevään kasvua, sittenpä näkee kannattiko lapiohommat.

Syyskuu.

Kuvassa Gurdrun Enkvistin Syksyinen taloryhmä. Tähän keltalehtiseen kuvaan mukauduttava omallakin pihalla.
Äskettäinkin sellainen lehtisade täytti ilman, kun tuuli riepoi myrskyn meiningillä kellastuneita koivun lehtiä. Pian tuiverruksen jälkeen taivas aukeni rummuttaen suurin sadepisaroin tienoota.
Syksy on ja viljelijöillä puinnit meneillään. Meikämuorikin yhäti murehtii sadonkorjuita.
Omalta osaltani olen satosaalista kerännyt. Mustikkaa mukavasti kertyi, ukkokultani avustamana, hyytelöpuolukkaakin neljä sangollista, kypsyneinä sitten myöhemmin lisää.
Edelliskuvien omput ja luumut korjuussa, nytkin tuoksumassa herkullinen Sinikkaluumuvuoka muruseoshuntu päällänsä. Vaniljakastikkeen kera sitä nautimme ,nami, nami, maiskis, maiskis! Muuten, hiukan kirpakkaa lämpimänä, samoin oli kiisselikin, mutta maku miedontui seuraavana päivänä, onko muilla samaa kokemusta?
Sienisafareita olen tehnyt, mikä mahtava sienisyksy. Eilenkin mustavahakasta, vaaleaorakasta ja lampaankääpää laitettavaksi monella tapaa. Lampaankäävän ukuli haluaa leivitettyinä pihveinä, mustavahakkaan pamiksilla soseutin mini minigrippusseihin keittoaineksiksi.
Edellispäivinä herkkutatteja runsain määrin. On sitä syöty Taivaallista tattikeittoa, ja hyvää oli, nimensä veroista.
Minulla kihtioireita ja sienten syönti päivittäin ei hyväksi.
Tänään vein taulujani Lähimmäisen Kamarin seinälle (seurakunnan tila) syyskuun ajaksi.
Meillä tapana että vuorotellen viemme töitämme näytille ja maksamme vuokraa diakoniatyön hyväksi.
Heitän tämän hiukan etuajassa blogisivulle kun huomenissa hektinen päivä tiedossa.
Hyvää syyskuuta teille blogiystävät!

Satonäkymiä pihapiiristä.

Pihallamme yksi Sinikka luumupuu ja runsaan sadon näyttää kantavan. Pikku hiljalleen hedelmät sinistyvät, eivät kuitenkaan vielä aivan kypsiä. Katsastin latvusta kohden ja totesin että a-tikkaat haettava avuksi sadon korjuuseen. Toivotaan nyt ettei linnut putsaa puuta.


Meillä näitä ruusukvitteneitä kolme pensasta ja hedelmäkotia niissäkin runsaasti.Viime syksynä en oikein ymmärtänyt näiden päälle ja pääsivät muumioitumaan. Nyt pidettävä varansa näiden suhteen. Koetin nostella oksistoa että aurinkoa saisivat. Keltaisiksiko näiden pitäisi muuttua kypsyessään. Jos ehtivät valmistua ennen pakkasia niin pyöräytänpä niistä herkkuhilloa.

Tuo känkkäränkkä puummekin suoristunut sitten viime syksyn. Laitettiin tukeva tolppa tueksi vierustalle ja meikämuorin tukisukkahousuilla känkkäränkän vartta suoristettu. Kuvatussa oksassa liki kolmekymmentä omppua. Tosi satoisa on pikkupuu ja hedelmät makoisia. Ihana kuu tämä elokuu.
Metsänantia ämpärittäin kannettu, joten on vitamiinitäydennystä taas tulevaksi talveksi.

Risulinnut.

Koko kauniin kesän minulla risut liossa vesisammiossa ja viimein oli aika ruveta niitä jalostamaan. Hyi,mitä haisulihommaa, liotusvesi aiva tervanruskeaa ja huuhdottava materiaalia moneen kertaan ja kuitenkin kädet jäi haisemaan.
Oma tarinansa näilläkin risulinnuilla. Kurjen anatomia minulla harkinnassa joten selasin lintukirjani sitä tutkaillakseni. Eihän kirjoissani lainkaa kuvausta pitkäkauloista. Siispä nettiin.
Siellä sanottiin että kurki munii1-3 munaa ja tekemässäni pesässä niitä seitsemän kappaletta. Sanoinkin että siinä nyt sitten naaraan ja uroksen munat..
Kurkitutkielmassani ehdin pyrstöpäähän ja silloin salama pimensi tietsikkani. Salaman syy siis jos kurkeni epämuodostuneita.
Risumateriaali pitkästä liotuksesta huolimatta katkeilevaista ja lepänoksiakin lisukkeeksi otettava.
Tuo seisova kurki niin hassun näköinen että harakatkin isännän ohessa sille nauroi.
Harjateräsjalat sojotti pyrstöperässä hullunkurisesti. Sanoinkin ukkokullalle että väännä hyvä mies niitä paremmaksi kun omat käsivoimat ei riittäneet.
Niinpä hän polkaisi kurjen mahan päälle ja oikaisi koipia. Petteri poika,6v, hätääntyneenä mummulle sanomaan että " tuu pian, vaari polkee sinun kurjan kurjen aivan laihaks"..
Meillehän lystiä riittää kun tuota "nälkäkurkea"katsomme.
Lopuista risusista sitten tuo naaraan tekele tuossa, siinä se makaa munien vieressä ja näyttää että kinaavat kumman vuoro hautoa.

Tähän kelokirsikkapuuhun rustasin lopuista aineksista parven risulintuja. Kuinkahan monta löytänet.Tältä kesältä nyt risutyötekeleet tehtynä. Olivat siivonneet seudun josta keväällä keräsin.

Elokuuta elellään.

Tämä Maria Kivilompolon palettiveitsinen akryylityö antaa meille elokuistesta sadonkorjuusta esimakua.
Aikoinaan minullakin kasvihuone josta sai tomaatteja ja kurkkuja korjata runsain määrin. Voi sitä tuoreustakuuta joka sadossa maistui ja haistoi. Muistoissa ne makuelämykset.
Viikon olen viettänyt pensastolaiselämää vadelman poiminnassa.
Saalista tullut hyvästi, mutta, mustikat vielä metsässä, missä lie, hakusessa ovat maisemissamme.
Onneksi on jemmassa viimevuoden mustikkasatoa, jota olikin runsain määrin poimittavaksi.
Vuodet ei ole veljeksiä, näin on todettava.
Huomasin äsken etten pysy päivien perässä ,elokuun toistahan tässä jo elellään. Tuota pensastolaiselämää eläessä ei päivien kanssa niin nöpönuukaa.

Koko kesän olen perennapenkkiäni surkeillut. Tämä yksinäinen auringonkukka minua aamulla lohdutteli.
Viime talvena kuvasin punatulkkuja simenaterialla ja taisi olla se viskuri tulkku joka tämänkin siemenen heivas korkeuksiin.
Tässähän se minulle paistattaa hyvää päivää, lähteäkseni tänäänkin vadelmikkoon.
Eilinen marjapaikka mukava, maastokin edellistä helpompaa ja haavikko havisi ympärillä, yhtyen marjastajien kiitosmieleen.