tiistai 5. heinäkuuta 2011

Torimummon uusi "pää".

Illalla oli Kälviä päiväin avajaiset Marttakodilla.Oli hyvää ohjelmaa, mm Kokkolan harmonikkakerho siivitti hyvää fiilistä avajaisissa oleville.
Meikäkin varasi myyntipöydän iltatorille, ja kävi vasiten kampaajalla että kaupankäynti kohenisi uuden "lookini"ohella.
Voi,voi, moni ei meinannut edes tuntea torimummelia, näköjään tottuneet näkemään aina lippis päässä.Mitä surkeammassa kunnossa hiukset, sen syvemmälle lippis päähän.
Naapurin isäntäkin surkeili että muija siellä piilossa pihlajan alla ja noin tyyris uusi pää. Suositteli että siirrettäisiin myyntipöytä keskelle kenttää. Ei sentään siirretty.
Ihan mukavasti sain lasijuttyjani myytyä .Aina kun eurosia kassaan kilahti, laskin että noin paljon päästä pois.
Ei tullut kameraa mukaan iltatorille, koska pientä kiiruusta piti keritä kamoineen paikalle.Nyt totisesti harmittaa ettei kuvausmahista, niin ihania keramiikkatöitäkin likipöydässä.
Nuo iltatorit sellaisia mukavia sosiaalisia tapaamisia, hyvässä hengessä naapurimyyjienkin kanssa mukava rupatella ja ihastella heidän kädenkaunistaan.
Ensi viikolla suunnittelen Hartolaan Tollinmäen kartanoon akvarellikurssille, sitä ajatellen fiksasin vanhan pääni. Odotan innolla viikkoa, ukkokultanikin tulee mukaan "muusaksi".

Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea look! Välillä on hyvä ottaa lippis päästä ja antaa kutrien häikäistä. Kiva, että kauppa kävi, ei ihme, sillä kaikki työsi ovat uniikkeja ja kauniita.
    Harmonikkakerhon siivittämänä varmaan mukava fiilis iltatorilla.
    Kamera pitäs aina olla mukana, minäkin olen sen karvaasti kokenut.

    Kivaa sinulla tiedossa, akvarellikurssi kuningaspitäjässä. Nyt viikonvaihteessa oli Hartolan markkinat, harmi ettemme sinne päässeet tällä kertaa. Prinssipuoliso syntyisin kuningaskunnasta, joten sinne on vielä jokunen siteen säie olemassa.
    Iloa päivääsi ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anja!
    Ehdin jo hiukan hävetäkin blogitustani,kun ei nyt kummempia aiheita piti jotain keksiä omasta päästä.
    Kun tällainen tarhapöllö käypi kampaajalla niin ero on suorastaan kuvauksellinen ja todella hintavakin.Mutta kun ei muutoin satsausta ulkoiseen olemukseen, maksakoon pääkappale.Toivoit iloa ja aurinkoa päivääni,iloahan saan teistä ystävistä ja aurinko nyt pilven takan piilossa.
    Ulkoaltaalla uimahallissa kävimme naisjenginä vyöjuoksemassa ja aurinkokakkulat silmilleni varasin ja pilveen piilottautui oitis.
    Kohta tainnee taas kurkata.

    VastaaPoista
  3. Mukava tarina uudistuneesta päästäsi. Voi voi, kun peiliin joskus uskaltautuu katsomaan, saman huomaan että pää pitäs uudistaa. ainakin siitä pinnalta. Mutta olen niin laiska menemään kampaajalle että pitää ihan syy löytää miksi menisin. Ehkä nyt tule syykin tulevista ristiäisistä Siihen asti lippis syvälle päähän ja helteellä olkihattu, sinne ne kutrit piiloutuu,
    oikein hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää, kyllä kannatti käydä! Minä vasta suunnittelen kampaajalle menoa... Sepä mukavaa että kauppa on käynyt myyjäisissä, ihania ne ovatkin lasityösi. Akvarellikurssi kuulostaa mukavalta :)

    VastaaPoista
  5. Mummelille kiitokset!
    Joo-o, ruppee olemaan aiheet kaposella kun omasta päästä täytyy juttua keksiä.
    Kunhan kerkeisin, niin jotain viimeisiä "kotkotuksiani" yritän kuvailla.

    VastaaPoista
  6. Anjallekin kommenttikiitos!
    Nauran kyllä itselleni kun pääkappeestani blogitin.Sitä kun meikä harvemmin näyttää paremmalta,tulee olluksi intoa piukassa.
    Mieheni sisar aikanaan sai tyttäriltään äitienpäiväksi lahjakortin kosmetologille ja tietty hänkin muuntautumisleikistä piti.Hoiteli kaikki mahdolliset apteekki,pankki ja kauppa-asiansa uusiutuneena.
    Aviomies sitten kotona kommentoi"et suinkaan vain käynny misään ihimisisä tuan näkösenä".
    Niin että näin eri tavalla me fiksaukseen asennoidutaan..

    VastaaPoista
  7. kyllähän se juttu kannattaa omasta päästä tehdä, tosi tärkeä kapine on !!! ja hieno on kampaus, ei tarvi lippistä nyt vähään aikaan!
    Oikein mukavaa kurssireissua sinulle ja muusallesi, terveiset tutuille !

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ritva!
    Hiukan paniikkiakin pukannut kun en ole kerinnyt saada uusia aiheita sivulleni, että taas sais pistää päänsä pensaaseen. Jospa Tollinmäki inspiroisi.
    Vien terveisesi!

    VastaaPoista
  9. Voi että naurulihakset saivat taas kyytiä sanaillessasi Sinikka! Kiitos!
    Helena

    VastaaPoista