Viime päivinä olen koettanut jalostaa pihalla lojunutta risukasaani. Pieni huoli mielen päällä että mitä lie naapuritkin ajattelee kun viikkotolkulla "risutummun"tarvikkeet makaa jalostamatta.
Ukkokulta minulle mäntypölkkyjä sahasi, joihin sitten risupesiä rakensin. Etummaisessa mehitähtiä, toisissa kuten näet, kiviä, käpyjä ja viimevuotista sammalta. Teen luontoretken ja tuon tuoreen sammalen korkeimpaan pystiin.
Katekankaan laitoin pölkkyjen alle ja männynkuoriketta meinasin hankkia, vaan kuusenjuurella kasa kurren kaluamia käpysiä, ne kasasin kankaalle, ainakin niin kauaksi että kuoriketta saan hankittua, ties vaikka käpyset saavat ollakin, ellei tuuli vie mennessään. Katsotaan.
Tähän seivästelineen rautapataan oransseja miljoonakelloja istutin, vaan tuuli ja sade pieksi ne pahanpäiväiseksi.
Keräsin tuohiskäppyrät ja käpyset kukiksi, eikä ole tuuli vienyt,ei sade piessyt, eivätkä kastelua ja lannoitustakaan tarvitse.
Laiskan kukkia siis.
Tähän seivästuolirotiskooni tein risumaton peitteeksi. Aika kätevästi homma hoitui kun tuuletustelinettä kudontatelineenä käytin.
Pääsisäisajan pajuoksat vielä ruostuneessa tonkassa.Olkootpahan niin kauan kuin kissat kiinni varsissa.
Kurki ja kurjen pesä vielä mietinnässä, sitten risutus meidän pihapiirissä loppukoon, määränsä kaikessa.
Marikki, Tähtöset, Tähdenlento ja olkalaukku
1 viikko sitten
Hienoja uusiokäytöisiä tilataide teoksia. Vanha tavara säilyy paremmin kun jalostta niistä tällätavalla taidetta. Hieno juttu.
VastaaPoistaTeuvo Noormarkusta
Voi kun mukavia jalostuksia olet tehnyt.
VastaaPoistaNuo pölkkypesät ja muutkin tosi kaunita, erikoisia.
Ei jokailella olekaan noin hyviä ideoita, vaan vievät hyvät tarpeet kaatopaikalle.
Vitsi miten ihania pesiä olet rakentanut! Ihan käsittämätön sinun ideapankkisi, aina vaan löytyy uutta ja ihanaa! Luonto on ehtymätön, kun vaan ideoita syntyy. Kaikille ei vaan synny!
VastaaPoistaKiitti kommentoijat!
VastaaPoistaMukava saada kehuja kun kynsinauhat verillä vääntämisestä.Sitä kun innonpuuskassa hanskatkin hukassa.
Kuten aiemminkin olen todennut, meidän pihapiirissä ennimmäkseen kiviä ja risuja.Kesäkukkiakin tosin viisi parvekelaatikkoa odottamassa terassikaiteita ja niitä kahdesti päivässä kasteltava näin paahteella.Se minulle riittäköön vedenkantoa.
Voi miten kivoja asetelmia oletkaan tehnyt. Taas on iloa silmille:)
VastaaPoistaHienoja risupatoja, eipä vain ole tullut mieleen niiden rakentelu vaikka risuja kyllä olisi. Mielikuvituksen puute vaivaa.
VastaaPoistakivaa viikonjatkoa!
Kiitos kommenteista Irma ja mummeli!
VastaaPoistaNurmikon ajelin ja melkein itkin perennapenkkiäni.Illalla kastelin, vaan paahteessa päivät ja koivut vieressä, vievät vedet ja lannoitteet.En millään jaksa jokapäiväisesti kastella,perennoja kun ei yleensäkään tarvis kastella.
Aivan lakosenaan ovat.Taidamme istuttaa paahteen kestävää pensasta jatkossa, jos olisi helppohoitoisempaa.
Nuo risut ja kivet kestää tuulet,tuiskut,pyryt ja paahteen.
Aivan ihastuttavia risutöitä olet tehnyt. Minulla on maalla sama projekti menossa. Metallilanka vaan tuppa loppumaan aina kesken. Nuo sulatetut lasipullotkin ovat tosi kauniita :D
VastaaPoistaKiitos Eija kannustuksesta!
VastaaPoistaVäliin meinaa mieleen tulla että onko järkee askarruksissani.