Kesäkuun kuvasia.

 Kesähän tässä kerinnyt jo pitkälle, huomasin blogissani viimeisten kuvien aikalailla talvisia olevan. No, mutta todenperäisiähän ne. Lunta tuli Kuusamossa silloin kun olimme lomalla.
Vihdoin, viimein sain uusimman patsastyöni pusikkoon. Syyslukukaudella meillä näin solakka neitokainen mallina. Toin kipsimuotin kotiin, tietäen etten surkealla selälläni ja kipeillä käsilläni saa sitä valettua.
Tämä oma "muusani" taas avitti synnytyksessä, kiitos hänen!
Tänään tyttelin kyyräsin kivikkoryhmään "Sokea Reetan" tilalle. Reetta sai siisrtyä takavasemmalle, elikkä takapihalle.
Olivatpa oivat, ostamani nokkakärryt, niillähän minä tyttelit kärräsin. Sille" Sokea Reetalle" yritän jotain vielä tehdä, en alkuunkaan tykkää siitä.
Nyt minulla työn alla vedenneitopatsas. Verkkoaihion päälle vain kerroksia saneerauslaastia,,aika näyttää onnistuuko. Kuvaan jos onnistuu.
Surullisia tyttelin takana nuo marjakuuset. Talvi tuhosi havuja, iso kataja kaadettiin, oli aivan ruskeana. 

Mosaiikkiruukuissani vallan ähkyä kesäkukkien suhteen, niin ovat kasvaneet. Siinäpä ne kesäkukkaseni ovatkin. Perennoja muut ja muutamia kärhöjä olen hankkinut.

 Alppiruusut nyt ensikukkasiaan esittelee. Jopa ovat kauniit. Keväällä kurreja kiittelin kun täyden kottikärrykuorman käpysuomuja kuusen alta sain viedä  rodojen juurelle. Rodolannoitetta myös olen yrittänyt kasteluveteen liottaa, että jaksaisivat kukkeina kaunistella.

 Tässä kuvakollaasi ilostuttajistani. Pitkin kesäähän sorttimentit vaihtuu ja siinäpä se mielenkiinto onkin. Kohisten on kesä edennyt, eikä aikaakaan kun taas syksy saapuu omine väreineen.
Mutta, nyt nautitaan kesästä!

Mua kutsui Kuusamo!

 Otimme ns,äkkilähdön Kuusamon maisemiin. Kuusamon Tropiikissa kolmisen yötä majailtiin, osin päivälevoillakin oltiin. Tarkoituksena alkuunkin sellainen passiiviloma, ei mitään pakkoja. Sentään autopatikoimme liki 300 kilsaa.Matkan varrelta tässä muutama kuva.
Järvet ja lammet osin jäissäpienissä sulapaikoissa jouteset souteli.Tästä kylläkin ehtivät nousta siivilleen.

 Maisemamatkaltamme nappasin mukvan kuvan peruukkiparaatista. Nauratti vallan kun vitsiä heitellyt tässä kipeiden käsien vuoksi että peruukkihan se on hankittava kun oma hiushuotokin hunningolla.Täällä sitä valinnan varaa olisi.

 Lauantaiaamuna Kuusamon maisemat valkoisena, lasketteluhan rinteissä olisi luonnistunut ilman sadettakin, mutta kun maa oli peittynyt valkoiseen, sivakointikin olisi onnistunut.

 Ei oikein lupaava kotiutumiskeli meitä saattanut matkallemme, onneksi etelää kohden tuisku talttui.
Kotipiha vihannoin vehreänä ja krookukset kukki, mieli lauloi,"on ihmeen hyvä kotiin tulla taas"!

Pikkuinen Sinikka.

 Viimein uskalsin laittaa"pääni pantiksi", siis keramiikkauuniini polttoa varten. Jännäsin aikalailla että poksahtaneeko puhki, mutta yllätys, yllätys, ei tullut aivot pihalle. Asteita oli 1150, ja hitaasti nostatin niitä. Kaikki minulla niin opettelua vielä että siksi jännitysmomenttia riittää.
Pikku itku siinä olisi päässyt jos pää olisi puhki mennyt, niin kauan pikkuisen poskia silottelin.
Aiemminhan jo kerroin että tämä kuva on otettu silloin kun minut 3.vuotiaana adoptoitiin, Sen tähden muovailuvaiheessakin tunnetta paljon mukana.
Hyvä että savi vielä vaaleni poltossa, en mitään lasitetta tähän laita, taitamatonhan noiden lasitteidenkin kanssa, siihenkin kurssitusta kaipaisin.
Kaiketikin hyvä mieli kun muovailuni poltossa pysyneet ehyinä, se antaa uskallusta jatkaa harrastusta.

Ensimmäisiä pienoisveistoksiani.

 Tässä ensimmäinen kasvotyöskentely, mallistamme Erjasta.
Minulle suuri kynnys tämä ihmisen anatomia.Sanonutkin että synnyttäminenkin ollut helpompaa. Ope kyllä lohdutti että tämähän kummasti muistuttaa ihmistä.

 Tätä savea oli mukava muovata. Siinä Erjamme tukevassa istunnossa.
Kampausta hiukan muunsin naisellisemmaksi,kasvokuvaa mieheksi luulivat.

 Jaa, mikäs olikaan tämän mallin nimi, en nyt muista. Letin lisäsin tukemaan kaulakohtaa. Siinä usein heikko kohta kun oltava ontto polttoa varten.

 Tässä tämä esikoispoikamme. Omassa uunissani poltin ja yllätys, yllätys, hyvin onnistui. Muutoin muodossa korjattavaa. Huomasin yhden harmittavan virheen jota en edes viitsi mainita. Hätäily taas kostautui,, mutta, oppia ikä kaikki. Teen uuden version.

Juhlapuku.

 Tuli tarvetta kaivaa esiin esikoispoikani kastepuku. Ikää tällä yli 50-vuotta.Siis, perhekallus tämä.
Isäni äiti aikanaan sen ompeli  ja onhan ollut puvulla käyttöä. Kuusitoista lasta kastettu ja seitsemästoista vauveli puetaan pukuun pääsiäisenä .
Kuten kuvä näyttää  vaalean sininen tylliluomus päällipukuna, helmaosio lattiaan saakka.
Oli aikalailla kellastunut tuo alupuku, seitsemän vuotta viime käytöstä.Ensihätiin aloin ommella brodyyrikaulusta kellastumien peitoksi, pikku tyynynkin tein koristeena samaa brodyyria.
Otin riskin ja liotin puvun tahranpoistopesuaineessa, koneessa hienopesin ja yllätys, yllätys. puku kirkastui niin että aivan hieno käytettäväksi suuressa juhlassa.
Enpäs huomannut ottaa kuvaan päänkuivausliinaa, sen aikanani ihan itse tehnyt ja ihmettelin kuinka olinkaan tarkasti tehnyt hiirenpolkuineen pitseineen kaikki. Joskus minullakin ollu sinniä tehdä tarkkaa työtä.
Meilläkin kutsu kummipoikamme pikkuprinsessan kastejuhlaan pääsiäisen aikaan.Saan lisätä nimilistaan seitsemännentoista kastettavan nimen.

Lasitaulujani.

 Tässä muutama jäljellä oleva lasitaulu. Kokeilumielessä noita viime syksynä tein. Sain vihdoin taitavan metallimiehen pokkaamat teräksiset pidikkeet töilleni.Tuohon etualaan voipi vallan kaivertaa. Hieno juttu!
Ylläolevan työn voisi kuvitella vedenalaiseksi maailmaksi. Rautaoksiidi lasisulatuksessa synnyttää noita kuplia.

 Nämä pusukalatkin vedenalaiseläjiä.Mieluisa antaa kihla-tai häälahjaksi tällainen. Mukava kaivertaa rakastavaisten nimetkin pidikkeeseen.

 Tästä työstä saa kukin nähdä "omiansa". Tällaisia abstrakteja yleensä syntyy sulatusvaiheessa. Siinä se mielenkiinto säilyykin, uuniavauksen jälkeen vasta nähtävissä mitä sulatuksessa syntynyt.
Kevätkorvassa tässä taas orientoiduttava jalostamaan vanhoja ikkunalaseja uusiin katsomisiin..

Pikku-Sinikka.

 Viime aikoina olen palannut lapsuusaikoihini. Tämä ilmiöhän varsinainen vanhenemisen merkki.
Tässä kuva minusta 3-vuotiaana. Otettu silloin kun minut adoptoitiin. Tässä taidan olla parhaimmillani.....

 Yritän vastata vaativaan haasteeseen, ihmisen kuvaamiseen. Maalauskursseilla olen aina mennyt sieltä mistä "aita matalin". Taideopettajilleni sanonut että synnyttäminenkin helpompaa kuin saada näköinen ihminen.
Nyt tullut sellainen fiilis että periksi en anna, yritän kuitenkin, kaikitenkin.
Tätä Pikku-Sinikkaa nyt työstänyt. On tämä ainakin terapiaa ollut, olen minä aijannut ja paijannut tyttösen pulloposkia, puhellut tälle lempeästi.
Muistellut kuinka Ruusa-mummu illoin lohdutteli kun itkin itseni uneen, ikävöidessäni omaa biologista äitiäni ja sisaruksia.  Mummo sanoi Kälviän murteella,"Älä nyt hyvä tyttö räävy, käännä selekä pohojosheen päin ja nuku Herran rauhasa"!
Kun siinä 3-vuotias rupesi ajattelemaan että missä se pohjoinen on, niin iktukin lakkas ja uni viimein tuli.
Paljon on "pohjoisesta" tuullut elämäni aikana, nyt jo leppeämmät virtaukset vuosissa.
Tämä tekeleeni vielä kuivumisvaiheessa, keramiikkapoltto edessä ja toivottava että pysyisi ehyenä.