tiistai 26. helmikuuta 2013

Pikku-Sinikka.

 Viime aikoina olen palannut lapsuusaikoihini. Tämä ilmiöhän varsinainen vanhenemisen merkki.
Tässä kuva minusta 3-vuotiaana. Otettu silloin kun minut adoptoitiin. Tässä taidan olla parhaimmillani.....
 Yritän vastata vaativaan haasteeseen, ihmisen kuvaamiseen. Maalauskursseilla olen aina mennyt sieltä mistä "aita matalin". Taideopettajilleni sanonut että synnyttäminenkin helpompaa kuin saada näköinen ihminen.
Nyt tullut sellainen fiilis että periksi en anna, yritän kuitenkin, kaikitenkin.
Tätä Pikku-Sinikkaa nyt työstänyt. On tämä ainakin terapiaa ollut, olen minä aijannut ja paijannut tyttösen pulloposkia, puhellut tälle lempeästi.
Muistellut kuinka Ruusa-mummu illoin lohdutteli kun itkin itseni uneen, ikävöidessäni omaa biologista äitiäni ja sisaruksia.  Mummo sanoi Kälviän murteella,"Älä nyt hyvä tyttö räävy, käännä selekä pohojosheen päin ja nuku Herran rauhasa"!
Kun siinä 3-vuotias rupesi ajattelemaan että missä se pohjoinen on, niin iktukin lakkas ja uni viimein tuli.
Paljon on "pohjoisesta" tuullut elämäni aikana, nyt jo leppeämmät virtaukset vuosissa.
Tämä tekeleeni vielä kuivumisvaiheessa, keramiikkapoltto edessä ja toivottava että pysyisi ehyenä.
Posted by Picasa

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!Olen todellakin seurustellut sen pikkuiseni kanssa joka minulta ollut "hukassa".

      Poista
  2. Olet ollut tosi suloinen 3-vuotiskuvassasi. Ja hienosti olet saanut saven taipumaan pikku-Sinikaksi. Ne pohjoisen tuulet ovat tehneet sinusta sen vahvan ihmisen, joka nyt olet. Kivat sulle!

    VastaaPoista
  3. Lämmin etelätuuli leyhyili kun nimesi kommenttisivulla näin. Kiitos Anja!
    Savi niin mukava materiaali työskennellä. Aikanaan kotipellon savesta niitä lintusia lennätin..
    Mielessä " meni syteen tai saveen" mukava on tätä materiaalia työstää.

    VastaaPoista
  4. Taitavaa työtä, kokemuksesta tiedän miten vaikeaa kasvojen työstäminen on, lapsen ennenkaikkea ! Todellakin olet löytänet sen pienen lapsen, jota meidän kaikkien tulisi etsiä sisältämme!
    Miten suloinen pikku Sinikka onkaan, kyllä häntä kannattaa helliä edelleekin <3

    VastaaPoista