Pikku-Sinikka.

 Viime aikoina olen palannut lapsuusaikoihini. Tämä ilmiöhän varsinainen vanhenemisen merkki.
Tässä kuva minusta 3-vuotiaana. Otettu silloin kun minut adoptoitiin. Tässä taidan olla parhaimmillani.....

 Yritän vastata vaativaan haasteeseen, ihmisen kuvaamiseen. Maalauskursseilla olen aina mennyt sieltä mistä "aita matalin". Taideopettajilleni sanonut että synnyttäminenkin helpompaa kuin saada näköinen ihminen.
Nyt tullut sellainen fiilis että periksi en anna, yritän kuitenkin, kaikitenkin.
Tätä Pikku-Sinikkaa nyt työstänyt. On tämä ainakin terapiaa ollut, olen minä aijannut ja paijannut tyttösen pulloposkia, puhellut tälle lempeästi.
Muistellut kuinka Ruusa-mummu illoin lohdutteli kun itkin itseni uneen, ikävöidessäni omaa biologista äitiäni ja sisaruksia.  Mummo sanoi Kälviän murteella,"Älä nyt hyvä tyttö räävy, käännä selekä pohojosheen päin ja nuku Herran rauhasa"!
Kun siinä 3-vuotias rupesi ajattelemaan että missä se pohjoinen on, niin iktukin lakkas ja uni viimein tuli.
Paljon on "pohjoisesta" tuullut elämäni aikana, nyt jo leppeämmät virtaukset vuosissa.
Tämä tekeleeni vielä kuivumisvaiheessa, keramiikkapoltto edessä ja toivottava että pysyisi ehyenä.

Ystävänpäivätervehdys!

 Toivottakoon tämä aurinkoinen aamuruskoruusuni teille blogikaverit oikein hyvää Ystävänpäivää!
Viestittäköön kaunis kultakeltaruusu menneistä ja tulevastakin kesästä!
Pitäisi sitä oppia nauttimaan näistä vuodenajoista,, vaan niin malttamattomasti kevättä ja kesää odottelen.
Lumikolan varressa unelmoin ruohonleikkuusta.
Jo näinkin ikääntyneen ihmisen olis syytä sulautua kullonkin meneillään olevaan vuodenaikaan, mutta ei voi mitään kesäkaipuulleni.
Olisi siis paikallaan nostaa kytkintä ja lennähtää aurinkorannalle monien tuttavien tavoin..mutta nytkin vain tartuttava siihen lumikolaan.
Kaikkea hyvää teille Ystävät!

Esikoispojan uudelleen synnytys..

 Ihanaa kun tammikuu takana. Kuvittelin että talvi taittuu tiuhempaan kun jättää tammikuun blogittamatta..
Jotenkin vaan ollut siipi maassa,pyrstö ja nokka tervassa joten ei  isommin informoitavaa.
Tuolla kuvanveistossa olen yrittänyt olla. Olenhan kertonut jo aiemminkin sen kuinka haasteellista ihmismuoto minulle. Taideopettajilleni aina sanonut että synnyttäminenkin ollut helpompaa kuin maalata tai kuvaveistää näköinen hahmo.
Tässä nyt sitten varsinainen mummeli-ikäisen äitimuorin pihtisynnytys. Esikoispojalle piti jo viime kesänä antaa 50v- lahjaksi pää kainaloon, tulee nyt vähän niinkuin viiveellä. Eikä vielä edes poltettu tekelettäni, siinä voipi vielä mennä pieleen.
Tämä savi tällaista tummaa, tummenee vielä poltossa. Ei kuitenkaan kaipaa lasitusta, siksi materiaaliksi sen valitsin.
Jotenkin sellainen inspis, että periksi en anna, yritän ihmishahmoja vaikka  kuinkakin haastetta siinä. Väliin puhelen itselleni että tarviiko sitä näin tuttua ihmistä moisella masentaa, tekis sitä mitä osaa. No, silloin otan sukan kutimen käteen ja rentoudun.
Savi kyllä työskentelymateriaalina terapeuttinen.
Haastan itseni jatkossakin muovaamaan, yrittänyttä ei laiteta!

Joulutervehdykseni.

Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto!
Joulun Siunausta ja Menestystä Tulevaan Vuoteen
teille blogiystävät!

Joulunalusaikaa.

Heipat teille!
Hiljaista on ollut ainakin täällä blogirintamalla. Kaamosmasennusko lie vaivannut, näköjään.
Tosi se, että mollissa mieleni madellut ja jo huokauksiakin tuonne taivaisiin heitin että jostain valovälähdyksiä lähetettäisiin. 
Aina ei edes kehtaa paljastaa masistaan kun ei mukamas mitään syytäkään siihen. Siinäpä se, masis sellainen että joskus tulee kutsumatta eikä edes käskemällä lähde.
Huokaukseni kuultiin, taas kerran!
Nuorimmat lapsenlapset viikonloppuna mummulassa ja ajankuluksi keksittiin taas lääkärileikit.  Oikein kirurgeja olivat. Lauatai-iltavuorossa mummelipotilaalle piti tehdä jokin pika-hätä-leikkaus. Vaan potilaspa pyysi että jääsalvaa kipeään lapaan laittaisivat. Siinä toinen kirurgi nosti puseron helmaa ja kumpainenkin henkeä pidätellen totesi että onpahan läskiä. Minulla kun syvä notko alaselässä ja sitä läskiä sitten liiankin kanssa, niin tohtorit totesivat, oikein kirjasivat kansioonsa että tällä potilaalla on pakarat jo selässä...
Ole siinä sitten  nauramatta noiden totuudentorvien kuullen..
Sunnuntaiaamuna tietysti jatkettiin isommassa leikkaussalissa, joka meidän makkariimme perustettiin. Meikämummu potilaana keskellä parisänkyä ja kaksi kirurgia hääri ympärillä tehden tutkimuksiaan.
 Rekvisiittaa ja instrumentteja paljolti. Vaarin valkopaidat lääkäritakkeina, mummun suojalasit ja hengityssuojaimet lasipajasta varusteina, siltä varalta että jos veri roiskuu kun suurta leikkausta tehdään. Nuorempi kirurgi maskina hengityssuojainta kokeili, vaan totesi ettei henki kulje. Laitetaanpa tämä kuonokoppa potilaalle ja rauhoittavaa sen kautta. Toinen kirurgi ultras kättäni ja totesi että siinä suuri syöpä. Eivät enää uskaltaneet puseron helmaa nostaa kun sitä läskiä liialti.
Kollegapari pohti siinä tutkimuksen yhteydessä syövän syntyä, nuorempi kirurgi arveli että syömisestä syöpä saattaa syntyä. Kuiskuttelivat hienotunteiseti ettei potilas vain narkoosin läpi kuule arviointejaan, totesivat että tämä potilas ainakin on syönyt, näkihän se jo illalla.
Silloin mummelipotilaan pokka petti ja kuonokoppa lensi naurunpyrskähdyksestä, ja nuorempi kirurgi hätääntyi, hertsileijaa, hertsileijaa, taisikin mennä rauhoittava sijasta ilokaasua tuon maskin kautta .Pian piikkiä,pian piikkiä ja lisää rauhoitusta. 
Voi tuota nykylasten tiedon määrää,,ei voi kuin ihastella. Iloiten ihastella masennuksen karkoittajia. Mummelia niin  naurattanut heidän toilauksensa. 
Joulunaikaan ovat tulossa ja "lasaareetia" jatketaan. Käyn kirppareilta etsimässä lääkäritakkeja ettei vaarin juhlapaidat tärvelly kun rintataskussa kuulakärkikyniä rivittäin potilaskansioon kirjattavia tietoja varten. 
Nyt siis moninaisiin jouluvalmisteluihin iloisella ja valoisalla mielellä!

Ikkunalasien uutta elämää.

 Vihdoinkin pääsin varastoverstaalleni puuhastelemaan. En sitten kevään olekaan lasia leikellyt.
Tein muutaman uuden muotin joissa isommat alat erilaisille tarjollepantaville,saapihan noita pitää esillä vaikka vain koristeenakin.
Aina yhtä yllätyksellistä sulatusjutut, siinpä siis viehätys piileekin.

 Näihin kanttivateihin voipi vaikka kahvikattauksen laittaa, kääretorttua ja pipareita mukavasti sopiipi.Itselläni omatekemät pullalautaset ja huumorihöysteenä olenkin sanonut ettei sen seitsemää sorttia tarvitse ollakaan kun on omatekemät lautaset.
Nämä kuvat otin vadeista suoraan ylhäältä.
Siellä se on uunissa sulatus meneillään parhaillaan ja taas riittää jännäämistä.

Kairoksen kurssikuvia.

 Tässä muutama Kairosmajan kurssilla maalaamani ruskataulu. Oli siellä kurssiviikolla niin mahtava ruska etten aiemmin sellaista väriloistoa olekaan päässyt taltioimaan.

"Loistoa Luostolla".
Ruska loistaa,
värit toistaa,
Luoston kirkasvesilampi.
Täällä oisin,
jos vain voisin,
ihailisin Luojan luomaa.

"Syyssuolla"
Pilvet punerrusta purppuroi,
suomättäikkökin värein kirjavoi.
Suuremmoista ruskavärein suloa,
ihailemme ennen talven tuloa.

"Kiireettömyyden keskellä".
Tänne kaipaan hiljaisuuteen,
ajatusten avaruuteen.
Lapin luonto hoitaa meitä,
hektisyyteen eksyneitä.
Täällä kiire kaikkoaa,
sisin täyden levon saa.

Nämä aatokset ja nämä mietteet, ei lainkaan hullumpia kokemuksia Lapin lumossa.