maanantai 24. syyskuuta 2012

Viimeinkin Lapin terkkuja!

 Viimeinkin muutaman sanan tervehdys Pyhätunturin ja Luoston maisemista. Akvarellikurssimme ajoittui mitä värikylläisimpään aikaan. Kairosmajan Tervahovissa maalailimme, maastossakin tottakai. Kameralla kylläkin enmpi tallensin kuvia, niistä myöhemmin hyvä yrittää sivellintaltiointia.

Soutajatunturi siellä sumun seasta siintää. Kuvattu Kairoksen ranrasauna laiturilta.
Oikeapuolinen kuva Luostolta ja vasemman näppäsi ukkokultani,en nyt osaa paikantaa. 
Paljon olisi kuvia ja kerrontaa kurssiviikolta vaan niin totaalista takkua tämän blogittamisen kanssa että olkoon tällä kerralla. Koottava kärsivällisyyttä uusiin yrityksiin taikka mentävä kurssitukseen  tämän tiimoilta. Voipihan olla että tökkii vain tuolla omassa nupissa..
No, kuitenkin, kaikitenkin, hyvät teille!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Arjen ohjeistusta.

 
 


 

Posted by Picasa
Hyvää syksyä teille blogiystävät!

torstai 30. elokuuta 2012

Syyspihalla.

Taas oli haettava entiset tukisukkahousut ensihätiin Pirja puulle oksankannattajiksi.
Kovasti on hedelmällinen pikkupuu vaikka raajarikko onkin. Puput tärveltäneet päärungon niin että oli katkaistava. Täytynee sadonkorjuun jälkeen laittaa kunnon tukiseiväs johon jo asiallisen sidontalangankin ostin.  Muutama omenahyve jo herkuteltu syksyn sadosta.
Ennättipä sentää lumikärhökin kukkaan, vaikka keväällä kaariportti vasta tehtiin ja kärhöntaimet sai satikutia pikkupoikien kiipeillessä porttipienoilla. Luulivat että vaari heille kiipeilytelineen tehnyt. Kovasti kiittelivät että samanlainen on leikkipuistossa. 
Hyvä että portista oli iloa pikkumiehillekin.

lauantai 25. elokuuta 2012

Palloilua.

 Pitkin kesää keilapallot pyöriskelleet varastossa. Viimein sain aikaiseksi kaakelimosaiikit ja käytöstä poistetut pallot jalostukseen.
Tämä harmaasävyinen pallo kukkaruukkutelineessä terassilla.
 Tämän kolmen ruskeasävyisen palloteoksen kiikutin kiveyksen päähän. Vasiten soramontulta kävin valkkaamassa pikkupyöreät tuohon valettuun jalustaan.
Pallotteluinto tarttunut moniin ystäviinikin, sanoneet, tahtoo tuollaisen. Sielläpä kukin nyt itse tykönään kaakeleita leikkelee ja varmaan tulee hienoja juttuja.
Hyvää syyskesää kaikille blogikavereille!
Posted by Picasa

maanantai 20. elokuuta 2012

Avoimet pihat.

 Tänään olikin mielenkiintoista ohjelmaa kun saimme tutustua alueen avoimiin pihoihin. T'mä mielenkiintoinen kohde oli Kälviän (Kokkolan) Ruotsalossa.
Talon emäntään tutustuin talvellisella kuvaveistokurssilla.
Paljon oli silmäruokaa pihapiirissä. Puhutteli niin tuo talokin, samanmallisessa lapsuuteni vietin.
 Paljon oli erilaisia kasveja, kertakaikkisen paljon,erikoisuuksiakin näihin vyöhykkeisiin.
 Siinäpä iloinen emäntä iloisesti pihalla. Isännällä myös samainen t-paita päällänsä. Missähän lie kuvaushetkellä olikaan, varmaan innostamassa muita miehiä pihapuuhiin.Jättimäisiä päärynöitäkin kasvoi puutarhassa.Posliini-ja lasimosaikkikuorisia nämä hedelmät.
 Ihana on tämäkin tulppaanikukkanen, kerrassaan mainio.
 Tämä on aivan IHKU!
 Tähän koristeraparperiin ihastuin. Haluan ensi kesäksi omiin mosaiikkiruukkuihin tällaisen. Pelargoniani sade mädätti kun vielä kastelukidemultaa laitoin luullen paahteessa kukkaseni olevan.
 Monet vuodet on pihapuutarhuri  kuvanveistoa harrastanut. Kaikkiaan parikymmentä eri kokoista patsasta löytyi pihan eri kulmilta.
Olisihan noita kohteita Kokkolan liepeillä ollut muitakin vaan en ehtinyt muualle.
Tämä kohdekin oikein hengästytti monipuolisuudellaan. Jotkut ne osaa ja jaksaa.
Hienoa!
Posted by Picasa

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kuvia Sallalomalta.

 Kitkajoen koskissa kuohuu. Oli siinä vedellä kiirettä kerrakseen. Sateiden ansiosta uoma  täynnänsä  vatkattavaa vettä. Kalamiesten oiva apajapaikka viuhutella virveliä.
 Kyllä Kiutakönkäälläkin kuohui. Aiemminkin köngäskeikka tehty, mutta ihailtavaa riittää joka kerralle.
 Voi se vesi peilityynenäkin olla. Mahtavat heijasteet tässäkin. On nyt maalausaiheita mummelille.
 Oulankajoen kanjonikierrokselle en uskaltautunut. Nousuissa niin napattava nitroja, joten jätin ukkokullan ihailtavaksi nämä mahtavat maisemat.
Ollapa nuorena mahdollisuus näihin retkiin, mutta elämä sellaista että silloin kun kykyä ja kuntoa, ei aikaa. Nyt aikaa, mutta kyky ja kunto nitrojen varassa.
 Ihana sammalnotkelma tässä, sadesää syventänyt värin ja pehmeyden.
Posted by Picasa

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Aamukävelyä pihamaalla.

Kutsun sinutkin kanssani aamukierrokselle pihamaallemme. Pihaan tullessa vasemmalla ovat nämä risutötteröt joiden sammalia harakat yöaikaan kääntelevät, kivet sentään saa olla paikoillaan. Seiväskolmiossa tuohi ja käpykukkaset sateella supussa, aurinkokelillä aukenevat. Korennot autokatosseinustalla lentelee entiseen malliin.  Lakastuvan Sinikka luumupuun osan tökkäsin tekemääni turvebetoniruukkuun ja oksille lennätin risulintuja. Noita veltostuneita "Seitsemää veljestä"ryhdistin harjateräksellä ja harmaantuneet risut sävytin valttigolorilla. 
Mietin että sama saattais auttaa minunkin ryhtiongelmaan ja harmaantuviin hiuksiin.
Tämä pienoinen omppupuu panee parastaan, niin täpösen täynnä raakileita että itse harventelee tuotostaan. Sanoivat oppineet että puu niin viisas että suorittaa säännöstelyn sadolleen.
Omppupuusta oikealla tämä kivikkoryhmä jossa lilakutat kukoistuksessaan, Nimeä vaan en häpeäkseni muista, joskus kuullutkin, vaan en nimikirjoittanut. "Sokea Reettakin" siellä lymyää marjakuuseten katveessa.
"Kahlitut kivet" jämäkkyydessään eivät jää huomiotta.
Tuon suuren raparperilehtialtaan kyyräsimme takapihalta etupihaan suihkualtaaksi lasten pyöreällä liukurilla. Aika liukkaasti liikkui.
Suihkua vaan pidettävä noin pienellä, muutoin vesi valuu reunoilta. 
No, rauhoittava ääni liristäkin lähtee.
Purppurahappomarjat noin kasvaneet siitä mustikkavarpuasteelta mitä olivat istuttaessa.
Kiekkopolku viekin meidät takapihalle. Taustalla ukkokullan tekemä portti, jossa lumikärhö jo kivasti kiipeillyt. Nuppusiakin mukavasti siinä.
Tämän levähdyskeitaan tein takapihalle. Lattialaatoitus noita minkkipesän aukkokiekkoja jotka valttigolorilla käsittelin Värjäys vielä tuore tuossa, "lattia" elävöityy kiekkojen kuivuessa. Saumauksessa hiekkaa. 
Rouhevan ruosteisessa tonkassa pöytäkantena valettu pyöränvanne jossa kaakelimosaiikki. Pasuunakukka tuolla taustalla .Ensi kesäksi jotain kukkaisaa turvaverkkoa sivustalle keksin. Ruukkuihin jotain köynnöstävää, joka suojaa sivullisten katseilta kun minä laiskottelen ja lierihattupäisenä luen romaania..
Takapihan lepopaikalta saan seurata perennapenkin kasvua ja kukintaa. Huomaan että viimesyksyinen kaivuu-urakointi kannatti, kukkaset voi paljon aiempaa paremmin.
Olettehan samaa mieltä?
Posted by Picasa