torstai 30. elokuuta 2012

Syyspihalla.

Taas oli haettava entiset tukisukkahousut ensihätiin Pirja puulle oksankannattajiksi.
Kovasti on hedelmällinen pikkupuu vaikka raajarikko onkin. Puput tärveltäneet päärungon niin että oli katkaistava. Täytynee sadonkorjuun jälkeen laittaa kunnon tukiseiväs johon jo asiallisen sidontalangankin ostin.  Muutama omenahyve jo herkuteltu syksyn sadosta.
Ennättipä sentää lumikärhökin kukkaan, vaikka keväällä kaariportti vasta tehtiin ja kärhöntaimet sai satikutia pikkupoikien kiipeillessä porttipienoilla. Luulivat että vaari heille kiipeilytelineen tehnyt. Kovasti kiittelivät että samanlainen on leikkipuistossa. 
Hyvä että portista oli iloa pikkumiehillekin.

10 kommenttia:

  1. Kaunis syyspiha,kylläpä on omenoit paljon pienessä puussa:))

    VastaaPoista
  2. Kiitos ritva!
    Kovin vähiksi kukkaseni huvenneet. Sateet pieksi enimmät, mutta en murehdi, viljelijöiden viljapeltoja sitävastoin sureksin. Syyslannoitteet kasveille kylvin ja odotellaan taas tulevan kesän kukkeutta ja kasvua.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on paljon omppuja pienessä puussa! Ja vielä iki-ihana vihreä nurmikko.

    VastaaPoista
  4. Onpas ihana pieni omppupuu, ja yhtä kaunis on tuo kaariporttikin kärhöineen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos mummeli ja Anja!
    Nurmikko saikin keväällä kaiken lannoitteen mitä talosta löytyi. Perennatkin näköjään olisi osansa kaivannut. No, voimistetaan sitten ensi kesänä kukkasia enempi.

    VastaaPoista
  6. Ideasi sukkahousujen käytöstä on kuin Niksi-Pirkasta, tehokas ja toimintavarma. Hurjasti pieni puusi antaa satoa. Tänä syksynä omenoita on tulossa reilusti, myös miniän ainoa omenapuu vaati paljon tukikeppejä ja naruttamista, muuten oksat olisivat revenneet omenien painosta.

    Missäs runossa puhutaan kaariportista? Oisko Aila Meriluodon...en saa nyt kiinni...
    Hieno on kärhöjen kiipeilyporttisi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anja!
    Makusia ovat Pirjan hedelmät, syödään suihin suoraan puusta.
    Runous minulle silleen vierasta ettenpä osaa sanoa missä kaariportista kerrotaan, kaarisilta tutumpi.
    Hyvät sulle!

    VastaaPoista
  8. Kiva yksityiskohta on taas tuo kaariportti:)
    Peukkuja 7.9-reissulle:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Irma!
    Kaikki rohkaisut otan nöyrän kiitollisena vastaan!

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kaunis tuo kaariportti ja lumikärhö, pitäisikö minunkin ensikesäksi .....sehän ei liene niin vaativa kuin jalokärhöt? ja omppupuu panee parastaan, meillä myös pikkuinen ja täynnä on myös. Sinulla riittää hyviä ideoita, nuo sukkahousut !

    VastaaPoista