lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkasesta Lapin ruskaan.

Levähdetään leppoisasti, kesä ehti syksyyn asti.
Tunturissa väriloiston aikaa, pysähtyneet porot aistii taikaa.


Kesä taasen mennä ehti, putos Lapin koivun lehti.
Tuskin ladoissakaan heinää enää, vanhaan malliin eivät sitä kerää.

Pakkaspäivien puuhasteluksi kaivelin Kairosmajan kurssin ruskaluonnoksia, ja niitä päivien piristeeksi pensselöin.
Vieläkään ei löydy kunnon kuvausnurkkausta, aina joitain heijasteita laseista. Mikä siinä kun ei koskaan muista nappasta kuvaa ennen lasittamista. Nämä työtkin itse vanhoihin kehyksiin mallasin, joten mahikset olisi kuvata ennen lasilaittoa. Siinä vaan silleen säpinätä ja lapsekasta intoa että huomaa liimapaperinkin taustaan liimanneensa kun välähtää että hertsileijjaa, olisipa voinut kameroida. No, myöhäistä siinä vaiheessa.

Pitkään on pensselit huilissa olleet, nyt korkea aika viritellä vehkeitä jos meinaa huhtikuun näyttelyyn seinälle pantavaa. Onhan noita vanhoja töitä vaikka muille jakaa, vaan jotain uuttakin uskallettava.

Harras odotus aurinkovoimasta näihin pureviin pakkasiin. Kolmenkymmenen pinnassa pakkasasteet.
Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Kauniita Lapin tunnelmia kuvaat runossa että tauluissasi. Tuleepa ihan mieleen Pyhätunturin leppoisat maisemat. Ja Kairosmajan lähellä hirsimökki, jonka pitkät portaat alas rantaan veivät kirkkaaseen ja kylmään avantoon. Uiminen oli nautinto!
    Meillä tänään -24, eipä oikein nokkaa voi ulos pistää. Vaikka pakko on sillä Roosan 13 vuotispäivä ja mummi kahvinkeittoon kun äiti on sairaalassa silmäleikkauksessa. Ja huomenna sitten vaalitoimiin. Meneehän se kylmäkin viikonloppu näin! Kivat sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja!
      Kyllä Kairosmaisemat mielessä ympäri vuoden. Saadapa elellä Lapissa vuodenkierto!
      On sitä Kairoksen rantasaunassa saunottu ja uudessa rantamajassa ne kurssit ja uusia huoneistojakin siinä.
      Pakastisulatus keli tänään mitä oivallisin, lähdempä kantamaan marjat ja sienet takaisin kaappiin..

      Poista
  2. Kyllä kannatti pensseliin tarttua ja kuvat ovat hyvät. Heijastuksia tuskin huomaa ja näyttelyssähän on sama tilanne. Muistellaan ihanaa Lappia pakkaspäivänä. Tarttis minunkin se pakastin sulattaa!
    Helena

    VastaaPoista
  3. Ihanat lapin tunnelmat tauluissasi. Ihan tulee ikävä sinne.
    Mukavaa viikonloppua ja pakkaspäiviä sinne teille!

    VastaaPoista
  4. Kaunista lapin maisemaan,pirteää pakkas päiviä SinikkaHelena:)

    VastaaPoista
  5. Varmaan upeaa saada maalata Lapissa:) Hienot taulut sieltä. Ja elämykset päälle!

    VastaaPoista
  6. Helena, Ritva, Sylvi ja Sirkka, kiitokset teille!
    Näin on, ei Lappia voita mikään.Sinne mieli halaa.

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniita maalauksia syksyisistä maisemista! Ja runot myöskin. Nyt on niin värittömät maisemat näihin verrattuna, aurinko sentään jo näyttäytyy pakkasessa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Anja!
    Olin torstai-iltana ystävieni yhteisessä taidenäyttelyssä ja niin heidän töitään ihailin. Minulla vain tiukassa tämä oma tyylini, en siihen ilmavuuteen akvarelleissani pääse...Joku lohduttaakin pitämään omaa tyyliä..mikä lie viisainta, vapautua tekemään omalaistaan eikä haikailemaan toisten tyyliä..
    Oppia ikä kaikki!

    VastaaPoista