Pensastolaiselämää

Kertoilenpa kuulumisiani tuolta "pusikoista",siellähän viime päiväni olen kuluttanut vadelmia poimien.
Annan tällaisen viiden pisteen vihjeen, äitini neuvo,äidit yleensä ovat viisaita ihmisiä.
Siis vadelmanpoimintaan,vyö vyötärölle,(itselläni,oletetulle sellaiselle)ja marjakori tai sanko sidottuna siihen,Molemmat kädet vapautuu poimintaan ja astia kaatuu vasta sitten kun itsekin, eikä aina silloinkaan.
Muitakin marjastusvinkkejä mieluusti jakelen kavereilleni, neuvon taidollisesti pensaissa liikkumaan että varret ei vahingoitu,saapi siis koko satokauden hyödynnettyä.
Tämän kesäinen kulkuni vadelmikossa varsinaista koikkelointia kipeän polveni vuoksi. Minulla siinä raudoitettu polvituki, joka tosi oivallinen apuri.
Tuettu jalkahan ei suuremmin suju, joten housunlahkeesta koipeni nostettava esteitten ylitse,ja niitähän yleensä vadelmikoissa riittää.
Sunnuntain senssitkin erittäin luolikkoiset ja terve jalka luiskahti luolaan,"tukijalka"törötti taivasta kohti,pääpuoli ojan pohjaa päin .Kesti siinä taivastella, että miten täältä ylös.Ihme ja kumma,marja-astia pysyi pystyssä.Senhän ensin irrotin vyöstäni,arvatenkin että varmaan kaatuu,ennenkuin itse olen jaloillani.
Ei ollut yksinkertaista ylösnousu,kesti toisenkin tovin puohata sieltä pöpeliköstä itsensä kahdelle jalalle.
Kyllä siinä pusikkoa lakosi ennenkuin onnisti, jälki oli kuin hevonen olisi piehtaroinut.
Taidollisuudesta ei tietoakaan.
Myöhemmin marjakaverinikin tuli apajille ja huomautti että hirvetkin täällä maanneet kun varret laossa, minä vain hänelle myönnyttelin että niin varmaan, hänellekin nimittäin kulkemisen taidollisuutta olin tähdentänyt.
Lisää äitini viisaita sanontoja:"ellei elämässä muuta ole oppinut,niin ainakin hiljaa liikkumaan".