Marjastusmuistelua.

Vademasesonki jo ohittumassa tältäkin kesältä,joten paikallaan muistella menneitä,viime vuotisia seikkailujamme hyvän marjakaverini kanssa.
Paahteinen päivä taas oli saalistettu vadelmapöheikössä ja selät puutuneina, hiestä ja sääskiöljystä märkinä, suunnittelimme kotiutumista.
Väsyksissäkin uurastuksestamme huokasimme ettei ole päivä vielä pulkassa,illalla perattava ja jatkojalostettava saaliit. Kerroin että soseeksi keitettävä vadelmani,koska pakastin jo pursuilee.
Huomaavaisena ja parempana liikkujana ystäväni otti marjakorini kannettavakseen ja kehoitti minua menemään tasaisempaa maastoa,metsän laitaa autolle. Samalla kehoitti tarkkailemaan josko sieniä jo näkyisi. Sehän sopi minulle.
Kuljin metsänlaitaa ja katselin sieniä sillä silmällä, saalistussilmällä, nimittäin.Eipä vielä näkynyt.
Kaveri jo istui autossa kun lähestyin menopeliämme,starttasi ja huiskutti naureskelleen kättään, kiusoitteleva virne kasvoillaan, että heippa vaan, hitaammat jääköön joukosta.
Kuului ritinää ja ratinaa,huomasin täyden marjakorini litistyvän eturenkaan alla.
Minähän nyrkkiä puin ystävälleni ja hän luuli että huiskuttelen takaisin. Niin meni takarengaskin korin ylitse. Silloin jo molemmin nyrkein huidoin ja huusin vihaisesti.Siitäkös kuski säikähti ja katumuksesta peruutti ja totaalisesti tehosti työnsä.
Näkemäni keskellä en voinut enää kuin nauraa hillittömästi,kaveri ei kylläkään nauranut,itkua väänteli kun näki sinisen,pitkulaisen sieni-marjakorini säpäleinä.
Kantikkaisiin irtokarkkirasioihin vadelmani tyhjensin ,että eivät soseutuisi ennen loppuperkkausta.Neljä isoa rasiaa ja muutama pienempi koriini mahtui.
Korista ei jäänyt ehyeksi kuin sitkeä musta sanka,jossa törrötti sienipuukko tupessa.
Siinä taivasteltiin että sieniveitsi kun vielä renkaaseen olisi mennyt,niin siinäpä mummeleilla tenkkapoo.
Sain toden teolla lohduttaa kaveriani, niin hän harmisteli, varmaan olisin itsekin harmistellut hänen sijassaan.
Koetin sanoa että mitäs pienistä,ajatella ,Turkukin paloi ja valtamerilaivoja kaatuu,ja koskaan ei ole marjasosetta noin nopeaan tehty.
Väsymys vielä lisäsi minun lystinpitoa asiasta,aivan hervottomana nauran vieläkin tilannetta, niin oli koomillinen näky.
Ystävähän niin hyväsydäminen, aina minua avittamassa ja huomioi kaikessa .Hyvän marjamättäänkin kun löytää,aina hihkaisee.tule,tule tänne.Sanoinkin tottuneeni siihen että silloin tietää toisen apajilla olevan kun on oikein hiljaista.
Samanmoisen sieni-marjakorin kaveri haki tilalle ja monet,monet retket on ystävinä tuonkin seikkailun jälkeen tehty.
Näinhän se on, tekeville sattuu.