Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat kesä kukkaset akvarelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat kesä kukkaset akvarelli. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Heinäkuu helteinen.


Kesä se on kerinnyt jo heinäkuuhun. Almanakan akvarelli Koiranputket kertoo kukkaiskielellä tämän ajanjakson kukkijaisita, meidän kunnailla jo kerinneet kukkia.
Hellekeli jatkuu ja maa kasvustoineen huutaa taas taivaankastetta.
Heinämiehet ahkeroineet pitkät päivät pääksytysten, aurinko ja tuuli apumiehinään. Meikämuori muistoissaan hikoilee heinäntekijäin kanssa. Helteisten heinäkelien avittamana piti puurtaa yötä myöti kuivaheinän korjuussa. Meilläkin suuren suuri rehulato jonka kookas peltikatto hehkui kuumuutta kuin Harvian saunakiuas. Iltayöksi paalinajo ajoitettiin,päiväsydännä paahteessa pökrähtäminsen vaara. Urakan jälkeen ajettiin viiden kilsan päähän järvelle uimaan, ja sehän virkisti ja voimaannutti väsähtäneetkin.
Loppuyön unilaatukin parani kehoviilennyksen myötä.
Tässä iässä ja kunnossa riittämiin minulle vain muistella aikoja entisiä. Pari vuotta taapäin menin heinänkeruuseen mukaan, kuin silloin ennen, vaan totesin, ei minusta enää remmiin. Ihmekös tuo, dosetti sydänlääkkeitä pullollaan, joten meikämummeli seurailee nytten sivuraiteelta työn raskaan raatajia, ja huoahtaa, aika aikaansa kutakin.


Posted by Picasa