Lauantaiaamusella menimme porukoin pystyttämään töitämme , ukkokullat ja yksi taiteilija ystävä mukana.
Minulla niitä lasitöitäkin esille pantavaksi jotka lasivitriineihin asensin.
Kolmas vitriini olikin varastossa ja sitä tohinalla sieltä mieheni kanssa hakemaan. Kuinkas ollakaan mummeli kompastui levällään olleen maalaustelineen jalkaan ja siinpä tuli aikamoinen ilmaveisi kun kasvoilleni vitriinin reunaan kaaduin.
Alhuuli halki, tekarit rikki, alahampaat heiluu, silmäsasit vinkasallaan, vasen peukalo sinisenä, ja polvet, sekä olkapää mustana.
Jopa oli verenvuotoa, primaspania näet syön joten veri virtaavaista.
Kun sain vuodon tyrehtymään ihmettelin että mitä siruja suussani ja tekarithan ne nuusana.
Ei olisi taulut ilman oivia apuvoimia tulleet ripustetuiksi. Suuren suuri kiitos miehillemme ja taiteilijaystävälle joka myös avitti urakassa.
Oli meikä mummeli hiljainen loppupäivän, niin vietävä kipeäkin ja jos hiukankaan ääntä korotti, heti ne loppuhampaat sylissä. Ukuli ei malttanut olla ilkkumatta että nyt on muorilta äänivalta mennyt.
Todellakin oltava suppusuuna, ja syömisestäkään ei tule yhtikäs mitään. Jotain vellin litkua korkeintaan.
Tässäkö nyt startti läskinlähetykseen. Onhan nyt paastonaika joten aivan sopivaa tämä.
Arvatkaapa illan avajaisissa, en ollut todellakaan valokuvauksellinen, josko koskaan muulloinkaan.
Ei auttanut naurella, ei isommin puhuakaan kun sai pelätä että hampaat sylissä.
Tänä aamuna vesijuoksunaiset naureli että on Plusiska oikea nykymummo, huulissa botoksia ja tatuointeja käsivarsissa. Mustelmat muistutti tatuointeja, paikkakin tyypillinen.
Nyt on tekarit remontissa,uusien laittoon ei vielä voi kun ikenet haavoilla ja turvoksissa. Tässä sitä nyt nykymummo SHÖSSHÖTTÄÄ hampaattomana.
Toivottava että näyttelyn kulku kohenee loppua kohden.
