keskiviikko 21. elokuuta 2013

Näyttelyvalmisteluja.

Ollutkin hiljaiseloa blogituksen tiimoilta. Monenlaista haipakkaa meneillään.
Toista vuotta siitä kun Galleria Justukseen, Kannukseen , laitoin näyttelyanomuksen.Ihan noin niinkuin kokeilumielessä että läpäisenkö valintaraadin kritiikin. Yllätys, yllätys, sain seinä ja lattiatilaa. Tuntui niin helpolta kun päätöksestä oli vuosi aikaa valmistella. Oi,oi, vuosi vilahti noin vain ja nyt paniikkia pukkaa, pieniä perhosia suuressa vatsassa.
Nimesin tulevan näyttelyni "Polultani poimittua", koska huomasin että kymmenen vuotta kulunut kun pensselit ostin eläkepäivieni viihdykkeeksi. Siispä olen keräillyt matkan varrelta töitä, osa toki uusiakin. Nelisenkymmentä akvarellia ja kuusi akryylityötä. Lasivateja kierrätyslasista, vanhoista ikkunoista, ja noita pienoisveistoksia vajaa kymmenen.
Työväenopiston kuvanveistokurssiin tänään ilmoittauduin ja Pyhätunturille suuntaan taas ruskakurssille akvarellien merkeissä.
Niin mukava kun oma "muusa" tulee mukaan, hän niin tykästynyt Lappiin.
Toivottelenpa teidätkin tervetulleeksi näyttelyyni!

5 kommenttia:

  1. Hienoa, onnea sinulle:) Varmasti tuntuu mukavalta saada töitänsä muidenkin nähtäville:)
    Tulisin mielelläni mukaan mutta matka on liian pitkä:(

    VastaaPoista
  2. Kiitokset teille,Irma ja ritva! Onnea tosiaan tarvitaan. Viime näyttelyn pystytyksessä kolaroin kasvoni kaatuessani, nyt täytyy yrittää pysyä tolpillaan.

    VastaaPoista
  3. Olen todella iloinen puolestasi että sait näyttelyn aikaan niin hienoon paikkaan kuin Justus! ja varmasti nähtävää riittää jokaisen makuun, sinulla kun niin monenlaista siellä! Onnea ja Siunausta näyttelylle <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva!
    Sinulla tuo rohkaisun armolahja<3
    Kuten kerroin, polun varrelta oli poimittava,ei millään ehtinyt isoon tilaan saada kaikkia uutukaisia töitä. Moni nähnyt, mutta ei onneksi kaikki.
    Otettava näyttely vastaan avoimin mielin, monenlaista palautetta varmaan tulollaan..

    VastaaPoista