Mummuttelua.

Eilen minulla mukavaa mummuttelua kun hoivakeikkaa pukkasi tyttären pojan luona. Poika kuumetoipilaana, mutta pirteänä niin että päivä pyörähtikin siihen malliin että hoivattava hoiti hoitajaa.
Koko päivä leikittiin sairaalaa ja kauppaleikkiä.
Mummulle tehtiin isoja leikkauksia, mm. pääleikkaus ja suoltakin poistettiin.
Jospa nyt pääkin pelittäisi paremmin ja suolen lyhennysleikkaus voisi olla oiva apu paino-ongelmaani.
Turvallista oli leikkauspöydällä, nukutuksessa vedettiin tyynyliina hupuksi kasvoille ja kirurgi kehui olevansa JOHTAJALÄÄKÄRI.
Hätäkös siinä potilaan, kun niin varmoissa käsissä.
Kun johtajalääkäri sai mummupotilaan hoidettua niin kohta kykenin kauppaan. Siinä määrin Visaa vingutettiin että saldo tyrehtyi, mutta kauppias oli herramiesmäinen, myi mummulle ruokaa luotolla. Onneksi suksulaissuhteet auttoi asiaa.
Väliin sitä piti yrittää pleikkaripeliäkin, mutta eihän mummeli sitä hallinnut alkuunkaan. Oli siinä auto tuusan nuuskana moneen kertaan, joskus ollut oikeestikin, ei nyt aivan tuusannuuskana mutta rusinaruttuja kuitenkin.
Sitten iskettiin tarinaa, siitä miten ennenvanhaan leikittiin. Ihmeissään poikeliini että eikö ollut televisiota, tietsikkaa, eikä pleikkareitakaan, no, mitä te sitten teitte, tivasi kaveri.
Siinäpä mummeli yritti kuvata ruutu-ja naruhyppelyt, pallopelit, sun muut kesäleikit. Talviset riemut laskiais ajeluineen,jääkelkan kyydin ja muut huimat hommat.
Onneksi nyt on lumilautailut, tuumi poika. Niinpä niin, kullakin sukupolvella omat mukavansa.
Mukava oli mummelin päivä,lapsen lailla luonnistui päivä putkeen että pistesaldo kasvoi jos rahasaldo shoppaillessa hupenikin.
Pois lähtiessäni poika huusi perääni,"tule mummo toistekin vaikken olis sairaskaan"! Ja mummuhan menee...

Tuunailua.

Mummun kammarissa hyrskyn myrskyn. Kaivelin lisää vanhoja aloituksiani ja niitä tuunailin vanhoihin kehyksiin. Tämäkin itse tekemäni.
Ohtakarin rannalla taisin istuksia tätä tilannetta ikuistaessani. Meri kylläkin niin ehtymätön elämyslähde ettei verrattomampaa.
Ensi kesän akvarellikurssille ilmoittauduin, joten tiedossa rantakivillä istumisia.
Kesän odotus entisestään kasvaa.

Pakkasesta Lapin ruskaan.

Levähdetään leppoisasti, kesä ehti syksyyn asti.
Tunturissa väriloiston aikaa, pysähtyneet porot aistii taikaa.

Kesä taasen mennä ehti, putos Lapin koivun lehti.
Tuskin ladoissakaan heinää enää, vanhaan malliin eivät sitä kerää.

Pakkaspäivien puuhasteluksi kaivelin Kairosmajan kurssin ruskaluonnoksia, ja niitä päivien piristeeksi pensselöin.
Vieläkään ei löydy kunnon kuvausnurkkausta, aina joitain heijasteita laseista. Mikä siinä kun ei koskaan muista nappasta kuvaa ennen lasittamista. Nämä työtkin itse vanhoihin kehyksiin mallasin, joten mahikset olisi kuvata ennen lasilaittoa. Siinä vaan silleen säpinätä ja lapsekasta intoa että huomaa liimapaperinkin taustaan liimanneensa kun välähtää että hertsileijjaa, olisipa voinut kameroida. No, myöhäistä siinä vaiheessa.
Pitkään on pensselit huilissa olleet, nyt korkea aika viritellä vehkeitä jos meinaa huhtikuun näyttelyyn seinälle pantavaa. Onhan noita vanhoja töitä vaikka muille jakaa, vaan jotain uuttakin uskallettava.

Harras odotus aurinkovoimasta näihin pureviin pakkasiin. Kolmenkymmenen pinnassa pakkasasteet.

Talvipäivän piristystä.

Oikein talvinen pakkaspäiväkin lämpeni kun sain päiväkahvireuraksi pari emäntä ihmistä. Lapsuuden ja nuoruuden, tämänkin päivän ystävän ja toisen emäntäaikojeni tuttavan, ystäväemännän entiseltä kotikylältä.
Oikein me naiset nuorruttiin muistojemme parissa, synnytettiin lapsemme toiseen kertaan ja muisteltiin muutenkin elomme vaiheita.
Joskus mukava käydä läpi historiikkiamme, tutkiskella, ollanko yhtään elämän koulussa kasvettu, vanhennuttu,, toivottavasti viisastuttukin.
Tämä kahvipöytäkuva sen jälkeen kun lämpimät leivät syöty, suklaakakkukin kulahtanut, kääretorttu koskematta. Ollaan entisinä emäntinä niin "hyvinvoipia" että makoisat ei yllin kyllin maistu.
Karpalohyytelöä tarjosin piristeeksi ennen kotiin lähtöä ystävilleni.
Todettiin.. useammin näitä kohtaamisia! Itsekin niin paljon täällä neljän seinän sisällä, säleverhot kiinni, niinkuin isännyys usein kommentoi.
Eiköhän kevät laita liikkeelle enenevässä määrin, toivon niin.

Virkkuuksia.

Viime päivieni virkkuuksia tuossa, kuudelle tuolille peitot koukkusin kymppinumeroisella koukulla. Pienempi numero olisi kai ollut paikallaan, vaan eipä nivelrikkonäppini tiukkuutta kestä. Oikaistava siis helpoimman kautta.
Sinänsä pitkän kaavan kautta kokeilu, ensin kolme peittoa valmistin ja huomasin ettei kude riitä, eikä samanmoista saatavissa. Siispä erilliset selkäpalat ja istuinosa, aiempi versio oli yhtenäinen.
Just ja just kude riitti, Tuota istuinosan ketjulenkkiin kuvittelin kiristysnauhan laittavani, vaan eipähän pelittänyt, ei.
Työlästä kokeilua, ei aina visioni toimivia.
Liikaa näyttää omatekemältä, peittoja voi venytellä "mielialan" mukaan kuten kuvasta näkee...
Keittiön mattopyörylöitä aloitin, saapa nähdä löytyykö värisävyjä jatkossa lisäpyörylöihin. Täytyy mennä laittamaan väritilaus liikkeeseen.
Jännä juttu, huomasin keittiötaulussani just samoja sävyjä kuin tuolipeitteissä.
Kuva hiukan vääristää värisävyn, jotain tätä sävyä ovat oikeasti.
Harmaan pöytäliinan hankin ja lämminsävyksi jotain PINKKIÄ. Jahas, eipä löytynyt kirjainkartan värisävyistä...
Saatan kuvata "visioni" sitten valmiina.
Heipat teille!

Tyttö.

Tyttö eestä, tyttö takaa, tyttö istuu, eikä makaa.
Tässä savifiguuri ensimmäiseltä veistokurssin tunnilta. Ei helppo, minulle ainakaan, toiset kurssilaiset niin taidollisia että ihmetyksestä ymmyrkäisenä meikämummu.
Kyllähän minä kotipellon savesta lintusia muovailin aikanaan suuria parvia ja muuttolintuja olivat, lentoon lähtivät, mutta tämä ihminen, siinä haastetta yllin kyllin.
Tämä pikkutyttö tarkoitus polttaa ja mietinnässä mitä pintajuttua jatkossa.
Tämä asento niin syvävaikuttava minulle, niin paljon itkujani itkenyt samassa asennossa.
Ensi kurssitunnilla taas aletaan isompaa työtä, tukiraudoituksella. Arvoitusta eteneminen, mutta silloinpa mielenkiinto säilyy.

Lukupäivä.

Tämän kirjan kanssa hurahti eilispäivä hämärtyvään iltaan "pitkässä puvussa". Näinhän minulla käy jos saan kiinnostavan kirjan käsiini. Siksipä en uskaltaudu kirjastolainaamisiinkaan,kun tuppaa hommelit heivaantua sikseen.
Kirja kertoo Oululaissyntyisen Anna Eskurin (hänellä sukulaisia täällä Kälviällä ja Lohtajallakin) vaikeista vaiheista Stalinin puhdistusaikaisilla vankileireillä.
Eskuri oli syntynyt v-1901 ja kuoli v-1992 kotonaan Tbilisissä.
Ei noita Stalinin eikä Hitlerin kauheuksia voi ihmisäly ymmärtää...Molempien hirmuhallitsijoiden lapsuudesta tietoja että isät heitä hakanneet ja olleet kaikin tavoin väkivaltaisia. Hitlerinkin juutalainen isä päivittäin poikaa pieksi, sieltäkö katkera viha kumpusi sitä kansanosaa kohden?
Nousee vääjäämättömasti mieleen Raamatun sana "Minä kostan isien pahat teot,kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta teen laupeuden niille tuhansille, jotka uskovat Minun Sanani". Menikö se jotenkin näin....
On suurta Jumalan armoa kun sukupolvien väkivalta ketju jossain kohden katkeaa.
Kun pienen lapsen mieli kaltoinkohtelusta syvästi järkkyy, jälki on usein kohtalokasta.
Stalinin tytär Svetlana kertoi jossain haastattelussaan isänsä oleen väliin leppoinen ja hyväntuulinenkin, mutta tuli aikoja jolloin silmistä jo näki että demonit saa ylivallan.
Surullista että tänä päivänäkin vielä paljon hirmuhallitsijoita, mutta kiitettävää että kansainväliset silmät ja korvatkin kuulolla tarttuakseen epäkohtiin.