maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kultahääpäivänä.

Eilen, siis Marianpäivänä tuli kuluneeksi 50-vuotta kun TAHDOIMME.
Ajatuksena lasten ja lastenlasten kanssa juhlia myöhemmin merkkipäiväämme.
Ei ole ollut kihlajaisia, häitä, ei bestmannia, ei kaasoa, vain vaatimattomat puitteet, mutta rakkautta on riittänyt.
Naurelin että tuolla sulhasmiehellä niin työkiireitä ettei kuulemma joutanut merkkipäivänä juhlia. No, ehtiihän tuota.
Eihän ole isommin merkkipäiviä noteerattu, silti sisimmässä tunne ja tieto että välitetään ilman kukkasia ja lahjojakin.
Kuvakortin akkaa on hyvin pidetty, niin minuakin, hyvinvointi näkyy koko kehoa ympäröivinä elinkaarina, vuosirenkaina. Vuodet tuoneet monenmoista kremppaakin riittämiin saakka, mutta sehän kuluu kulkuumme.
Niin oltiin nuoria,melkein lapsia kun naimisiin mentiin .Otettu askel väliin vallan huimasi, mutta yhteiselle polullemme pyydetty SUUREMPAA TALUTTAJAA, ja apua on matkaamiseen saatu, josta nöyrä kiittäminen.
Hyvä aina muistaa että tuo elämänkumppani minulle rukousvastaus, josta tänäänkin Taivaan Isää kiitän.



Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Oikein paljon ONNEA,pitkän matkan olette yhdessä kulkeneet,toivon jatkossakin kaikkea hyvää:)

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon Onnea tuleviinkin päiviin. On haikea tunne, kun oma liittoni päättyi juuri 50 vuotis hääpäivän alla.

    VastaaPoista
  3. Onnea! Monta tarinaa on noihin vuosiin varmasti mahtunut:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ystävät!
    Kiitos täyttää mieleni että vielä saamme yhteiseloa jatkaa. Miehelläni syöpä hoidettu joten jokaisesta päivästä muistan kiittää.
    Kyllä sitä niin läheisriippuvaiseksi on tultu näinä vanhenemisvuosina.
    Omat kasvukivut käyty läpi ja tuntuu että liitto on kuin viini, paranee vanhetessaan.
    Niin suuresta merkityksestä koko perhekunta, aarteeni.
    Lapsuus ja varhaisnuoruuteni vaikeudet takanapäin, tällä hetkellä seesteistä.Kiitättää!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea ja runsasta siunausta jatkossakin.
    Teitä on Taivaan Isä saanut taluttaa. Ihanaa.

    VastaaPoista
  6. Lämpimät ONNITTELUT ja kaikkea hyvää kultahääparille! Yhdessä kuljettu taival hitsaa viidessäkymmenessä vuodessa niin yhteen, että läheisriippuvuus on todellista. Kaikesta näki, että teidän on hyvä olla yhdessä, elämä harmonista ja seesteistä. Sinä eläväinen ja taiteilija, Hannu hiljaisempi ja vakaa. Siunausta edelleen yhteiselle taipaleellenne ja terveyttä päiviinne. Vaikka sanotaan, että vakka kantensa valitsee, uskon, että kohtalo kuitenkin johdattaa sen oikean kylkeen hitsautumaan elämään yhdessä.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset Sylvi ja Anja!
    Tänään on ukkokulta kotimiehenä ollut, flunssa vaati lepopäivän. Olen lähihoitanut häntä. Kuulin virolaislääkärin hoito-ohjeen, että kastella sukat kirkkaalla viinalla, voipaperi tai muovipussi päälle ja villasukkiin jalkapaketit. Onneksi oli lääkitystä,koska sisäinen käyttö vähäistä. Niinhän se kanttori Piiparinenkin televisiosarjassa (mikä se nyt olikaan)kertoi lääkärin ohjeistaneen käyttämään "ulkoisesti".Piiparisella ei tainnut jäädä ulkolääkitykseen.
    Lienee viisasta olla jalkakylvyn jälkeen heti menemättä autoilemaan, tiedä häntä.
    Niin on turvallinen tämä kumppani että kelpaa hänen rinnallaan elellä.

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea kultahääpäivänä! Tottahan tuo, että hyvällä pidolla akka vain paranee ja myös ukkokullan olo paranee siinä samalla. Paljon hyvää tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Sirkka!
    Hyvä meidän vierekkäin vanheta...

    VastaaPoista