torstai 24. marraskuuta 2011

Liekö enneunta?

Toissaöiset terveiset teille!
Ajatuksiani askarruttanut toissaöinen uneni. Kuinka voikaan päivittäiset asiat ja ajatukset kietoutua juonikkaaseen uneen. Ollut tuolla "taiderintamalla" haipakkaa viime aikoina. Tullut otettua kykyjäni suurempia haasteita.
Suunnitelmissa joulukuulle Ritva-ystävän kanssa yhteinen akvarellinäyttely Sievin Taidelaariin, joka kuitenkin siirtyi yhteensattumien vuoksi ensi kevään huhtikulle. Sinänsä suuri huojennus, jospa paremmin aikaa valmistautua.
Työväenopiston kuvanveistokurssille tuli mentyä ja se väliin huimaa, meikäläinen, joka ei muotokuvaa edes osaa piirtää, aloittaa kuvanveiston.
Aivan liian monivaiheinen prosessi minun kärsivällisyydelleni. Mutta jos "synnytys" onnistuu, ei pitkää "raskausaikaa" edes muista.
Illalla kuvaveistossa oli muotin aukaisu ja sehän minua niin jännitti että homma heittäytyi unimaailmaan.
Unessani kuvanveistäjät siellä Sievin Taidelaarissa, Ykspihlajan Puuhatalollahan me normaalisti työskentelemme.
Mutta, nyt oltiin Taidelaarissa ja minä kauhistelin että kuinka voi näyttelyä sinne pystyttää kun savea ja kipsijauhoa kaikkialla.
Aloin avata muottia ja se mureni sokeripalan kokoisiin sirpaleisiin .
Harmistuin ja kiukustuin niin että karkasin koko tilanteesta. Nappasin naulakosta takin ja laukun, lähdin livohkaan, pyörsin paniikissa parkkipaikalle. Autoa ei löytynyt mistään, huomasin sellaisen potkukelkkarollaattorin ja kiukkupäässäni sillä lähdin kotia kohti. Aikamoinen potkiminen Sievistä Kälviälle.
Olin jo Kälviän puolella kun uupumus iski, suonen vetokin kiusasi ( valveilla ollen vaivannut viimeaikoina) siinä määrin että ajattelin soittaa apua.
Kaivoin taskusta kännykkää joka tosi outo, paljon isompi omaani. Ihmettelin ja huomasin etteihän takkikaan minun ja laukkukin aivan vieras. Avasin laukun tutkiakseni kenen lie, rahaa siellä oli vanhuuseläkkeen verran ja invakortti.
Säikähtäneenä riisuin takin ja sidoin hihoista kelkan sarviin, käärin helman myttyyn kelkan istuimelle ja piilotin laukun takkikääröön. Kannoin kelkan lähellä olevaan heinälatoon ja jatkoin kävellen kotia kohti.
Noustessani tuossa lähellä olevaa Potan mäkeä, joka valveillakin nousten pikanitron vaatii, tulikin Ystävä taksilla takaa, pysäytti ja ihmetteli touhuani, sitä että jätin hänet vaikka yhteiskyydillä Taidelaariin mentiin. Tiedusteli että miksi ihmeessä kävelen. Kerroin etten löytänyt mistään autoani ja tulin enimmän matkan rollaattorilla jonka sitten piilotin sinne heinälatoon.
Onneksi Ystävä on Ystävä unessakin, sanoi että nyt on sotkut selvitettävä ja viedään se rolla omistajalle ja etsitän porukalla autoani.
Ei vain löydetty sitä rollaattoriakaan kun en muistanut mihin latoon olin sen kätkenyt.
Jatkettiin taksilla Sievin Taidelaariin ja vieressäni veistävä nainen oli ilman laukkua ja takkia.
Pelkäsin että taitaa tulla aikamoiset torut, mutta kurssikaveri katsoi syvälle silmiin vakavana ja sanoi että" huomaan sinun olevan täysin syyntakeeton, mutta hoitoon on ohjattava".
Silloin soi herätyskello, huh, että oli helpotus. Koko seuraavan päivän olin uuvuksissa, olihan se urakka matkata potkurollaattorilla Sievistä Kälviälle.
Monesti valveillakin minulla jo unohdusoireyhtymää, ja monenmoista muistamattomuutta.
Valmistaako uneni tulevaan??

7 kommenttia:

  1. Aikamoista enne unta.Kyllä sinulla on mukava harrastus:)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sain hyvät naurut unestasi! Johan siinä oli vipinää. Vaikuttava on ollut, kun niin hyvin sen muistat. Seuraavan päivän minulla ainakin voimakkaat unet vaikuttavat. Joskus on aamulla pakko kirjoittaa jokin juonellinen uni ylös. Kyllä ihminen on ihmeellisesti luotu, kun unissa asiat jännittävästi yhdistyvät! Terv. Helena

    VastaaPoista
  3. No se hoitoon hommaaminen on sitten unohtunut kokonaan ;)) Taisi tosiaan olla sinulla vähän liikaa stressiä kun noin uniisi tuli. Onneksi meistä pidetään niin hyvää huolta että järjestyy asiat ihan itsekseen.... Ehditään siihen näyttelyyn asennoitua pitkällä aikavälillä.
    Odotellaan nyt joulua, siinä omat juttunsa kuitenkin..
    Oikein rauhaisaa adventin aikaa Ystäväinen!!!

    VastaaPoista
  4. Heippa Ritvat ja Helena!
    Hupaisaa todellakin yöelämäni näin vanhempanakin.
    Niinhän se oli kuin elokuvaa olisi katsellut.
    Ritvau, suurta huojennusta koen näyttelyn tiimoilta, oikein lepoa, nyt saapi keskittyä joulunalusaskareisiin,niin monta käsityötäkin kesken.
    Kiitollinen mieli huomata että Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen!
    Adventtiajatuksin!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä oli mielenkiintoinen unesi, ja niin tyypillinen, kun on enempi työtä kuin kerkiää.Aivot pelaaa unessakin ja valmistaa tulevaa.On kyllä harvinaista, että noin hyvin muistit..Tuohan on kuin satua lukisi.
    Joskus olen noussut yöllä ja kirjoittanut ylös.Etten vaan unohtais..Yksi uni liikutti veljeni kuoleman jälkeen, kun kukkapuskasta kuului puhe.Nyt ota Sinikka löysin rantein hetki, vaikka tuntuu tuo palautuminen näinkin onnistua..Hauska uni.Nyt nukkumaan minäkin.
    Hyvää Yötä!
    Martta

    VastaaPoista
  6. Enpäs yhtään ihmettele, jos aamulla olit väsynyt moisesta unimatkasta ja kaikista kommelluksista!
    Niin ne vaan päivän asiat kiertyy unimaailmaan ja alitajunta työstää niihin vielä omat ongelmalliset vivahteensa.
    Kiva kun kirjasit unesi blogiin. Joskus aiemmin minä, joka näen unia jokaikinen yö -kaikkia en aamulla onneksi muista - kirjoitin ruutuvihkoon aina heti herättyäni. Olipa niissä myös puol´isolla ihmettelemistä.

    Mukavia unia ja leppoisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Martalle ja Anjalle kiitokset!
    Mielenkiintoista se että näin seniori-iässä vielä tuo yöelämä näinkin viriiliä. Taannoin Venäjän Putin minua jälisti ja annoin rukkaset(en muuten miehestä yhtikäs tykkää, sori vain) Putin uhkas laittaa KGB-n miehet vakoilemaan minua. Aamulla ukulille kerroin vaikutusvaltaisesta kosijastani ja ukkeli pani paremmaksi seuraavan viikon yönä,Halonen oli tullut pussaamaan. Niin että unimaailmassa ei mikään mahdotonta.

    VastaaPoista