lauantai 3. huhtikuuta 2010

Trullittelua.

Onpahan meikämummelia nyt "virvotettu ja varvotettu" neljäntoista pikkutrullin voimin tähän mennessä.
Kelpaapi odotella kevätkorvassa "tuoreutta ja terveyttä".
Niin palautuu omat trullireissuni mieleen että vieläkin posket punehtuu.
Olinpahan jo aika iso tyttö kun vielä kavereiven kanssa tehtiin trullitreffit.
Sonnustauduin pitkin hamein,hapsuhuivein ja trullimaalauksin.Eipähän mitään meikkejä siihen aikaan, taisi olla vesiväriä jota sutasin naamaani, nykyisin akvarellipaperiin.
Reilu kilometri matkaa kavereille ja miesten raamipyörällä pinkaisin lähtöön.
Aika nolosti jo alkumetreillä kävi, kun lasketin mäkeä alas ja hameen helma suojattoman pyöränkettingin väliin takertui ja minä päistikkaa keväiseen maantienojaan. Eikä siinä nyt mitään nolotusta, ellei postiauton kuski peilistä olisi nähnyt sukellustani. Hän sen ajan tunnollisena kuskina peruutti mäen alas ja tuli tarkistamaan tilanteen.
En edes huomaavaisuuttaan kehdannut kiittää.
Revin kuin tuskassa kastuneita hameenhelmojani kettingin välistä ja jatkoin matkaa, koska treffit oli tehty.
Puolisen kilometriä poljin pyörääni helmat ylös nostettuna, mutta taas oli edessä tenkkapoo.
Lauma pystykorvapiskejä innostui näkemästään ja tuli rähisten kohti kummastusta.
Eikä riittänyt että räkyttivät, pari kävi hamoseni helmaan hampain kiinni ja olisivat kai alkupaloikseen hameeni syöneet ja minut lie jälkkäriksi.
Lapsuusaikanani kylän koirat saivat vapaasti juoksennella ja kevät keräsi niitä laumoihin ja sehän selvää että sakissa tyhmyys tiivistyy.
Onneksi eräs tuttava ja kylänmies sattui paikalle ja sai toppuuteltua rähiseviä rakkeja.
Olipa helpotus saada apua kiperään ja pelottavaankin tilanteeseen. Riittävästi nöyryytettynä jo kiitoskin tuli kevyesti.
Tiedän että miekkosella oli mielessään lystiä, vaikkei sitä kyllä näyttänyt siinä tilanteessa.
Siihen päättyi viimeinen trulliretkeni kun aika piestynä ja nolona kotiuduin keskeytyneiltä treffeiltä.
Muistorikas reissu kyllä oli koska vieläkin posket punastuu.

3 kommenttia:

  1. Kyllä sinä niin hauskasti kerrot, että voin tapahtumat nähdä silmissäni. Olen minäkin isän pyörällä ajanut mutten sentään pitkässä hameessa. (Muistan kauniin suojaverkon äidin pyörässä). Kun olin pieni, naapurin koira ajoi minua takaa ja kylän isommat lapset nauroivat pelolleni ja karkuun juoksemiselleni. Mutta että sinulle osuu kaikenmoisia kommelluksia samalle reissulle!!
    Mutta auttajia myös; oisko kaupungissa kukaan auttanut?? Oli se hyvä, että olit jo ennenkin virponut ettei sillai jäänyt kovaa pettymystä - vaan nauruisesti voi sen kertoa!
    Helena

    VastaaPoista
  2. Olipas hauska muisto! Minun aikanani ei trulliteltu kotikylällä, pikkusiskot kyllä myöhemmin. Kokkotulilta kyllä muistoja riittää...

    VastaaPoista
  3. Niinkus tiijätte,mulle aina sattuu ja tapahtuu.Sehän parasta kun voi itselleen ja kommelluksilleen jälestä nauraa.Tilanteessa kyllä nauru kaukana,ajansaatossa muistot kultaantuu...

    VastaaPoista